Jonain päivänä tämä on historiaa

Nyt joudun häpeämään ja pyytämään anteeksi. Booky.fi:stä tuli tänään tieto, jonka mukaan kirjani on pistetty postiin.

Anteeksi, Booky.
(Niin vaikka ei se kirja vielä täällä ole, kuiskasi pieni ääni hänen sisällään.)

Lisää kirjoista. Löysin kirjastosta pienen herkkupalan, johon oli pakko tarttua.

"Naisen velvollisuusetiikka ja yksilön ratkaisu" ei kuulosta yhtään kiinnostavalta, mutta ei anneta sen hämätä. Kirja tarkastelee kirjailija Helmi Krohnin elämää ja ratkaisuja syntymästä siihen asti kun hän erosi kielentutkija Emil Nestor Setälästä.

Olen lukenut kirjasta vasta esipuheen, mutta sekin on jo herättänyt paljon ajatuksia. Kirjan kirjoittaja on historian professori Vesa Vares ja jo se, että a) historioitsija, b) mies yrittää ymmärtää ja selittää naiskirjailijan elämää, on tavattoman mielenkiintoista. Vares itsekin sanoo, että kirjoitustyön aikana "Tutuksi tulivat myös sellaiset ilmiöt kuin reviirinsuojelu, tietyn näkökulman edellyttäminen ja se kuuluisa lasikatto - niiden piirien taholta, jotka näitä muutoin paheksuvat."

Vares on käyttänyt lähteinään pääasiassa kirjeitä, jotka Helmi Krohn lähetti Maila Winterille (Talvio) ja Jalmari Finnelle sekä muutamille muille ihmisille. Samaan kokoelmaan perustuu myös hiljattain lukemani Marjut Hjeltin toimittama Helmi.

Kirjailija huomauttaa aiheellisesti, että ilman vilkasta kirjeenvaihtoa ja kirjeiden säilymistä me tietäisimme kovin vähän Krohnista sen paremmin kuin muistakaan hänen aikalaisistaan. Hän muistuttaa myös puhelimen ja sähköpostin tuhoisasta vaikutuksesta tulevaan historiantutkimukseen.

Mitä meistä tosiaan jää jäljelle, kun asiat hoidetaan ilman näkyviä ja säilyviä dokumentteja ja aniharva taitaa enää kirjoittaa päiväkirjaakaan?

Jääväthän blogit! Minäkin olen kohta vuoden kirjoittanut melkein joka päivä asioista, jotka ovat nyt jopa banaaleja, naiveja ja arkista arkisempia mutta joista jo muutaman vuosikymmenen kuluttua on tullut historiaa. Tuhansiin, varmaan kymmeniintuhansiin blogeihin ympäri Suomen kirjoitetaan tänäänkin kertomuksia tavallisten ihmisten arjesta. Koskaan ennen ihmisten elämää ei ole saatu kirjallisesti talteen näin tehokkaasti kuin nyt.

Joten eipä huolta, profesori Vares: tutkittavaa tulee riittämään. Siitä lupaan pitää osaltani huolen.

Haisee epäkohdilta

Kerroin jokin aika sitten, että tilasin nettikirjakauppa Booky.fi:stä suomen kielen äänne- ja muoto-opin kirjan. Enkä ainoastaan tilannut vaan maksoinkin. Kirjaa ei ole kuulunut ja tilaukseni "tila" nettiseurannassa on kaiken aikaa ollut se, että "odotamme kirjaa varastoomme".Arvioitu toimitusaika oli 3-8 arkipäivää.

Kirjaa ei ole kuulunut - eikä kuulu koskapa kustantajalla sitä ei ole - ja niinpä lähetin Bookylle viestin ja kysyin jatkosta. Tänään tuli ystävällinen viesti, jonka mukaan kirjani on "valitettavasti jäänyt tavarantoimittajan jälkitoimitukseen". Saan kirjani erittäin todennäköisesti ensi viikolla.

No. Minäpä nyt erittäin todennäköisesti veikkaan, että kirjaani ei tule ensi viikolla eikä seuraavallakaan. Tuskinpa kustantaja on heltynyt ottamaan minua varten yhden kappaleen erityispainosta.

Omassa viestissäni kysyin, saanko rahani takaisin, mutta siihen kysymykseen ei vastattu. 

Nyt tarvitsisin jo toisen kirjan. Meillä on kurssiohjelmassa yksi pelkkä kirjatentti (tarkoittaa sitä, että luentoja ei ole, luemme vain kirjan ja tentimme sen) ja päätin tänään, että on aika hankkia tuo kirja, joka on Heikki Kangasniemen Sana, merkitys, maailma.
Katsoin ensin kirjastosta. Ehkä katsoin vähän hätäisesti, kun vaikutelmaksi jäi, että Turun kaupunginkirjastossa olisi vain yksi kappale kyseistä kirjaa ja sekin tietysti lainassa.
Sitten selasin nettiantikvariaatit. Ei tulosta. Booky varmaan myisi minulle tuon kirjan, mutta kokemuksesta viisastuneena en osta.
Matkalla yliopistolle kävin kirjakaupassa kysymässä kirjaa ja sain tietää, että sitä ei ole ja että siitäkin on painos loppu.

Olen kuullut puhuttavan opiskelijoiden tuskasta, kun he metsästävät tenttikirjoja, mutta nyt vasta ymmärrän, mitä sillä tarkoitetaan. Tuntuu kummalliselta, että oppimateriaaliksi määrätään hankkimaan kirjoja, joita ei saa mistään. Tässä on nyt joku, jota en ymmärrä. Haisee epäkohdalta.

Aloitimme tänään uuden kurssin, lauseopin. Minua on etukäteen peloteltu, että tämä kurssi on paljon vaikeampi kuin äänne- ja muoto-oppi. Siitä en vielä tiedä, mutta tänään ajattelin ensimmäistä kertaa, että yliopisto voisi vähän tarkastella tapaansa opettaa ja tulla ikään kuin tälle vuosituhannelle. Vai onko oikeasti perusteltua istuttaa opiskelijoita kaksi ja puoli tuntia kirjoittamassa kovalla kiireellä käsin tekstiä, jonka opettaja näyttää koneeltaan? Samalla luennoitsija luennoi, mutta mitä iloa siitä on, kun puhetta ei pysty kuuntelemaan saati ymmärtämään samaan aikaan kiivaan kirjoittamisen kanssa. Eikä kirjoitettuakaan pysty sisäistämään, kun tärkeintä on ehtiä kirjoittamaan, ennen kuin seuraava teksti tulee. Lopputulos on se, että opiskelija ei ole oppinut mitään sen paremmin kirjoitetusta kuin puhutustakaan.

Minun ehdotukseni on se, että opettaja pistää luentomuistiinpanot sähköpostilla oppilailleen ja käyttää tunnit elävään, vuorovaikutteiseen ja runsaisiin harjoituksiin ja esimerkkeihin perustuvaan opetukseen.

Mutta jos jonkun kirjahyllyssä on tuo Kangasniemen kirja, niin laittakaa viestiä tulemaan. Minä ihan totta tarvitsen sen.