Terveydestä

Tänään puhutaan terveydestä. Päivän kuva tukee teemaa mitä parhaiten.

Korvapuustit eivät ole mitään funktionaalista ravintoa, mutta kun niitä leipoo harvoin, saa ne myös syödä hyvillä mielin. Leivoimme eilen tyttären kanssa ja muutama pulla on vielä jäljellä.

Viime blogikirjoituksessani puhuin ratsastuksen kaikin puolin hyvää tekevästä vaikutuksesta. Lukijani Kanaemo kommentoi kirjoitusta ja kommenttien yhteydessä otti puheeksi myös reuman. Ensin ajattelin kirjoittaa asiani vielä vastauksena Kanaemolle, mutta kun haluan jakaa tämän kaikkien muidenkin kanssa niin tässä tulee:

sain monta vuotta sitten hammaslääkäriltäni, turkulaiselta Roope Lehtiseltä erään ohjeen. Olin nimittäin juuri kertonut saamastani osteoporoosidiagnoosista mihin Lehtinen vastasi työntämällä käteeni kopion eräästä lehtiartikkelista. Se taas kertoi miehestä, joka oli kehittänyt lääkkeen syöpää ja monia muita sairauksia vastaan. Minulla ei enää ole sitä artikkelia, joten en muista, kuka mies oli tai missä, mutta itse rohto on todella yksinkertainen ja kaikkien saatavissa. Siihen tarvitaan vain bulgarianjogurttia ja kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä. Tilkka öljyä sekoitetaan jogurttiin hyvin ja sitten vain syödään. Artikkelin mukaan syövän hoitoon tarvitaan puoli purkillista päivässä.

- Siinä sinulle osteoporoosilääkettä, sanoi Lehtinen kopion antaessaan. Sitten hän kertoi, että oli itse parantanut reumansa tuolla seoksella.

Nyt huomatkaa, että minä en väitä mitään. Kerron vain, mitä varmasti tiedän kuulleeni ja lukeneeni. Haluan jakaa tämän tiedon sen tähden, että jos joku saa apua tästä ei ole mitään syytä pitää tietoa vain itselläni.

Olen käyttänyt jogurttirohtoa aika säännöllisesti. Se on hyvää eikä ainakaan haitallista millään tavoin. Osteoporoosini ei ole pahentunut, päinvastoin vähän parantunut, mutta siihen vaikuttavat varmasti myös tunnollisesti ottamani, lääkärin määräämä lääke sekä liikunta. Muista vaivoista en osaa sanoa, kun minulla ei niitä ole. Voi olla, että joku vakava sairaus iskee jo huomenna mutta tänään, 54-vuotiaana, olen fyysisesti ja henkisesti täysin terve.

Olen kertonut jogurttiohjeesta ainakin kolmelle syöpäpotilaalle. Se ei parantanut heitä, kaksi heistä kuoli sairauteen. Molemmat tosin kertoivat, että seoksen nauttiminen olisi helpottanut heidän oloaan. 

Jogurttirohdon lisäksi käytän havupuu-uutejuomaa ja kalsiumia. Terveydestä puhuttaessa en voi olla myöskään mainitsematta tohtori Nebil Al-Marayatia, jolta sain avun levottomiin jalkoihini muutama vuosi sitten. Tällä bagdadilaissyntyisellä tohtorilla on Acu+ -niminen klinikka Raisiossa. Jokainen, joka kärsii levottomista jaloista tietää, miten piinallinen ja rajoittava vaiva se on, ei voi esimerkiksi käydä teatterissa tai elokuvissa kun ei pysty istumaan paikoillaan.

Ajattelen niin, että jokainen on ensisijaisesti vastuussa omasta terveydestään. Pitää yrittää elää sillä tavoin, ettei tee vahinkoa itselleen. Jos tekee, on turha itkeä. Kuulostaa kovalta, mutta sanon rehellisesti, mitä ajattelen. Vertaan tätä siihen, että jos joku ostaa uuden auton ja ajaa sillä tahallaan päin seinää, on tyhmä jos haluaa rahansa takaisin, koska auto hajosi. Sitten on tietysti valtava määrä muttia  ja josseja ja sekä-ettiä, erilaisia elämäntilanteita ja eri tasoisia kykyjä käsitellä ongelmia ja selvitä niistä.

Olen aina suhtautunut avoimesti ns. vaihtoehtohoitoihin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö luottaisi myös tavallisiin lääkäreihin - eivät nämä kaksi asiaa sulje toisiaan pois. Loppujen lopuksi on yhdentekevää, miten matka tehdään jos kuitenkin päästään perille.

Vanhoja luitani ei colata

Aamun lääkärireissusta ei ole mitään tuloksia kerrottavana, sillä sain ajan luuntiheysmittaukseen torstaiksi. Sitten tiedetään, voidaanko lääkitys jopa lopettaa vähäksi aikaa vai pitääkö turvautua järeämpiin tuotteisiin.
- Mitään ihmeparannuksia tässä taudissa ei tapahdu, lääkäri sanoi ja ilmoitti, että osteoporoosilääkitys tulee joka tapauksessa olemaan osa minun elämääni aina.

Luuntiheysmittaus, DEXA, on ainoa luotettava keino selvittää, mikä luiden kunto on. Kun se tehdään muutaman vuoden välein ja mielellään samalla koneella, voidaan nähdä, onko menty parempaan vai huonompaan suuntaan. Suomessa on vielä hetki sitten ollut myös yksi laite, jolla verinäytteestä on voitu selvittää, mitä luissa tapahtuu ja millä vauhdilla. Tämä laite oli Turun Yliopistollisessa Keskussairaalassa, mutta se tuhoutui taannoisessa tulipalossa. Uutta ei hankita, tiesi lääkärini.

Kysyin, onko osteoporoosista jotain uutta tietoa sitten viime käyntini. Uusia lääkkeitä on keksitty, mutta mikään niistä ei paranna luukatoa.

Tiesin, että tupakointi, vähäinen liikunta, riittämätön d-vitamiinin saanti, kortisonilääkitys ja kova kahvinjuonti ovat pahaksi luille. Nyt kuulin, että myös colajuomat ovat sitä, lääkäri nimitti niitä oikeiksi luumyrkyiksi.

Silläkin uhalla, että olen vaivojani valittava pahainen mummo, aion kertoa jatkossakin mitä luilleni kuuluu. ja toivon, että otatte selvää omistanne.

Asiasta toiseen. Minulle soitettiin tänään Lastentautien Tutkimussäätiön asioissa. Menossa on rahankeräys, johon minun toivottiin osallistuvan.

- Voitte lahjoittaa joko 40, 60 tai 80 euroa, soittaja kertoi.

Minä en tämmöistä ymmärrä ollenkaan. Jos hyvän hyvyyttäni osallistun johonkin keräykseen, niin haluan totta vieköön itse päättää, kuinka paljon lahjoitan. Tämän myös kerroin soittajalle.

- Jaa-a, hän vastasi. Minä en voi tälle mitään, minä olen vain tällainen soittelija.

Harmi. Koska hän oli vain soittelija ilman valtuuksia ja minä potentiaalinen lahjoittaja joka en kuitenkaan halunnut lahjoittaa 40, 60 enkä 80 euroa vaan jotain muuta, lahjoitus jäi tekemättä.

Vähän samanlainen juttu sattui kesällä Laitilan Hesburgerissa. Kävin ostamassa itselleni hampurilaisen ja ranskalaiset. Nuori kesätyöntekijä otti tilaukseni ja kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes ilmoitin ottavani ruoan kanssa vettä. Kassaa naputellut käsi pysähtyi ja nousi korvalliselle.

- Niin mutta kun tähän tulee cokis.
- Niin mutta kun minä en juo limonadia ruoan kanssa, vastasin.
- Mutta se tulee tähän, kesäpoika intti.

Nämä ovat vissiin jotain luonnonilmiöitä, ennalta määrätyt keräyssummat ja limonadit jotka tulevat vaikka ei tahtoisi.
Minkäs siinä sitten ihminen mahtaa.

Mutta en siltikään ottanut sitä cokista. Maksamaan taisin joutua.

Kuinka meillä on näin siistiä?

Ruusupensaan takana lämpiää sauna. Pöllämystynyt emäntä istuu kirjoittamassa ja yrittää muistella, milloin on viimeksi käynyt kotona ja miksi ihmeeessä täällä on niin siistiä. Ajatella, en tosiaan muista, siivosinko ennen maalle lähtöä? Ja jos, teinkö oikein suursiivouksen vai mitä mahdoin?

Tällaista tämä nyt sitten on: kun ei ole enää lapsia kotona, siellä näyttää juuri siltä miltä siellä näytti, kun lähdin. Outoa. Todella outoa.

Viikko - tai kauanko menikään - maalla ei sujunut ollenkaan niin tehokkaasti kuin kuvittelin. Kukkapenkkiprojektinikin jäi pahasti kesken.

 

Otin kuvan viime töikseni ennen lähtöä Turkuun. Viikon aikana sain kaivettua kasvit ylös penkistä ja tasattua tuon reunan. Aion upottaa suoriin reunoihin kestopuureunukset, joista yksi on jo mallina. Ei se sieltä sitten enää näy, kun kasvit taas kasvavat penkissä.

Etualalla näkyvä  ruusupensas saa jäädä paikoilleen. Haluaisin rakentaa sen ympärille luonnonkivistä jotain, mutta vielä en tiedä, mitä.

Asiasta seuraavaan. Huomenna minulla on vähän jännittävä aamu, sillä menen tapaamaan osteoporoosilääkäriäni. Sen seurauksena päädyn luultavasti taas luuntiheysmittaukseen, sillä viime kerrasta on ainakin kaksi vuotta aikaa. Tosin on ihan mahdollista, ettei mittaus järjesty vielä huomenna.

Minusta on tärkeää puhua osteoporoosista, sillä se jäytää niin monien ihmisten luita ilman, että nämä itse tietävät siitä mitään. Kannustan mitä lämpimimmin kaikkia käymään luuntiheysmittauksessa! Jos hyvä tuuri käy, ns. kantapäämittaukseen voi päästä vaikka ilmaiseksi jossain messuilla tai apteekkien teemapäivillä. Itsekin menin joillakin messuilla tuollaiseen mittaukseen kun ilmaiseksi sai vaikka en mitenkään osannut odottaa, että minun luissani olisi jotain vialla. Sitä tietä sitten päädyin lääkärille ja tarkempaan mittaukseen ja sain osteoporoosilääkityksen. Ilman tuota - pakko sano onnekasta - sattumaa en nytkään tietäisi osteoporoosistani mitään. En ennen kuin vaikkapa selkänikama luhistuisi tai ranneluu napsahtaisi poikki kun yrittäisin hakata saunapuita.

On helppo tuudittautua siihen uskoon, ettei minua mikään voi vaivata, koska tunnen itseni täysin terveeksi. Juuri sen takia osteoporoosi on niin salakavala tauti, se ei ilmoittele itsestään millään tavalla ennen kuin joku paikka menee rikki. Sitä parempi, mitä aikaisemmin se löydetään, sitä enemmän voidaan tehdä. Tämän asian kanssa ei kannata pistää päätä pensaaseen.

Tuliko selväksi? Että nyt sitten vaan mittauttamaan omia ja tyttärien luita.

Vielä yksi juttu: olen yrittänyt vaihtaa profiilikuvaani. Olen itse yrittänyt ja kun en onnistunut, pyysin apua kuopukselta. Hänkään ei osannut, joten tilanne on vakava. Tähän mennessä olemme onnistuneet vasta saamaan vanhan kuvan pois. Mahtaako kenelläkään olla kokemusta asiasta ja hyviä neuvoja? Ne olisivat nyt kovasti tarpeen.

Kivien kantaminen tekee hyvää luille

Se, että ukonilma tekee tuloaan koko päivän eikä sitten tulekaan on raskaampaa kuin se, että se tulee.

Tässä on symboliikkaa.
Kuten myös kiviaidan rakentamisessa.

Puutarhaohjelmissa kiviaita tehdään kymmenessä minuutissa. Tosielämässä, esimerkiksi täällä meillä, se voi kestää vaikka vuoden tai kaksi. Oma tavoitteeni on saada pieni aidanpätkä valmiiksi nyt heinäkuussa. Työ on siinä vaiheessa, että voin seuraavaksi ryhtyä asettelemaan kiviä. Ylimääräinen maa on kaivettu ja viety pois.

Puuhastelin aitani kanssa aikaisin aamulla kun ei vielä ollut sietämättömän kuuma.  Kokosin viimeiset kuormat multaa ja ruohotupsuja ja siirtelin kiviä pois seuraavien työvaiheiden ja edessä olleen ruohonleikkuun tieltä.

Kivityöt kuten kaikki muutkin raskaanpuoleiset hommat tekevät hyvää luille. Se on tärkeää. Aloitan sunnuntaiaamuni ottamalla osteoporoosilääkkeen, mikä on vastenmielistä, mutta välttämätöntä. Vastenmielistä siksi, että lääke (joka otetaan vain kerran viikossa) pitää ottaa tyhjään vatsaan, sen jälkeen pitää pysytellä jalkeilla ja kahvia saa juoda vasta puolen tunnin päästä. Välttämätöntä sen takia, että luut pysyisivät kasassa ja voisin jatkaa rakasta ratsastusharrastustani paremmalla omallatunnolla.

Olen onnekas kun minulla ei viisikymppisenä ole muita vaivoja eikä lääkityksiä kuin tämä yksi. Suosittelen lämpimästi, että kaikki naiset, minua nuoremmatkin, kävisivät mittauttamassa luuntiheytensä. Osteoporoosi hiipii salakavalasti ja sitten kun napsahtaa, on liian myöhäistä.

Juu ja kyllä minäkin mielelläni viettäisin sunnuntaiaamuni ihan toisenlaisissa merkeissä. Olisi aika makeaa nauttia herkullista aamiaista hyvässä seurassa sen sijaan, että nieleskelee osteoporoosilääkkeitä ypöyksin ja kärvistelee kahvinhimossa. Mutta aina ei voi saada sitä mitä tahtoo.

Mistä päästäänkin sujuvasti kiviaitasymboliikkaan. Jos olisin pappi, saisin aiheesta monta puhuttelevaa saarnaa.

Kuinka me kasaamme kiviä kuormaamme. Kuinka kasaamme kiviä toistemme kuormiin. Kuinka kannamme tarpeettomia kiviä. Kuinka kivi pysyy, kun henki lähtee. Kuinka (tämä on paras) voisimme kantaa toinen toistemme kiviä.

Viimeinen kelpaisi mainiosti juuri nyt. Ihan konkreettisesti. Tällaisen vanhan pihapiirin - olkoonkin vain kesäpaikka - hoitaminen on työlästä. Pelkästään perusasioiden hoitaminen, se, että ympäristö näyttää siistiltä, vie aikaa ja voimia. Yhden kesän aikana ei ehdi rakentamaan kovin paljon mitään uutta.

Tämä on kuitenkin mitä suurimmassa määrin vapaaehtoista, oma valintani. Ja jostain syystä kaikista maailman asioista joita voisin tehdä, aidan rakentaminen tuntuu juuri nyt tärkeimmältä. Jatkan sitä taas huomenna.

Jos ukkonen ei tule.