Kuinka meillä on näin siistiä?

Ruusupensaan takana lämpiää sauna. Pöllämystynyt emäntä istuu kirjoittamassa ja yrittää muistella, milloin on viimeksi käynyt kotona ja miksi ihmeeessä täällä on niin siistiä. Ajatella, en tosiaan muista, siivosinko ennen maalle lähtöä? Ja jos, teinkö oikein suursiivouksen vai mitä mahdoin?

Tällaista tämä nyt sitten on: kun ei ole enää lapsia kotona, siellä näyttää juuri siltä miltä siellä näytti, kun lähdin. Outoa. Todella outoa.

Viikko - tai kauanko menikään - maalla ei sujunut ollenkaan niin tehokkaasti kuin kuvittelin. Kukkapenkkiprojektinikin jäi pahasti kesken.

 

Otin kuvan viime töikseni ennen lähtöä Turkuun. Viikon aikana sain kaivettua kasvit ylös penkistä ja tasattua tuon reunan. Aion upottaa suoriin reunoihin kestopuureunukset, joista yksi on jo mallina. Ei se sieltä sitten enää näy, kun kasvit taas kasvavat penkissä.

Etualalla näkyvä  ruusupensas saa jäädä paikoilleen. Haluaisin rakentaa sen ympärille luonnonkivistä jotain, mutta vielä en tiedä, mitä.

Asiasta seuraavaan. Huomenna minulla on vähän jännittävä aamu, sillä menen tapaamaan osteoporoosilääkäriäni. Sen seurauksena päädyn luultavasti taas luuntiheysmittaukseen, sillä viime kerrasta on ainakin kaksi vuotta aikaa. Tosin on ihan mahdollista, ettei mittaus järjesty vielä huomenna.

Minusta on tärkeää puhua osteoporoosista, sillä se jäytää niin monien ihmisten luita ilman, että nämä itse tietävät siitä mitään. Kannustan mitä lämpimimmin kaikkia käymään luuntiheysmittauksessa! Jos hyvä tuuri käy, ns. kantapäämittaukseen voi päästä vaikka ilmaiseksi jossain messuilla tai apteekkien teemapäivillä. Itsekin menin joillakin messuilla tuollaiseen mittaukseen kun ilmaiseksi sai vaikka en mitenkään osannut odottaa, että minun luissani olisi jotain vialla. Sitä tietä sitten päädyin lääkärille ja tarkempaan mittaukseen ja sain osteoporoosilääkityksen. Ilman tuota - pakko sano onnekasta - sattumaa en nytkään tietäisi osteoporoosistani mitään. En ennen kuin vaikkapa selkänikama luhistuisi tai ranneluu napsahtaisi poikki kun yrittäisin hakata saunapuita.

On helppo tuudittautua siihen uskoon, ettei minua mikään voi vaivata, koska tunnen itseni täysin terveeksi. Juuri sen takia osteoporoosi on niin salakavala tauti, se ei ilmoittele itsestään millään tavalla ennen kuin joku paikka menee rikki. Sitä parempi, mitä aikaisemmin se löydetään, sitä enemmän voidaan tehdä. Tämän asian kanssa ei kannata pistää päätä pensaaseen.

Tuliko selväksi? Että nyt sitten vaan mittauttamaan omia ja tyttärien luita.

Vielä yksi juttu: olen yrittänyt vaihtaa profiilikuvaani. Olen itse yrittänyt ja kun en onnistunut, pyysin apua kuopukselta. Hänkään ei osannut, joten tilanne on vakava. Tähän mennessä olemme onnistuneet vasta saamaan vanhan kuvan pois. Mahtaako kenelläkään olla kokemusta asiasta ja hyviä neuvoja? Ne olisivat nyt kovasti tarpeen.

Puutarhaharrastelijan tunnustuksia

Alla olevassa kuvassa on ihana kukkapenkki.

Vitsi. Kuvassa on kukkapenkki, jonka piti olla ihana.

Kävin tänään tämän kimppuun lapion kanssa ja ryhdyin kaivamaan kasveja ylös. Penkissä on erilaisia kurjenpolvia, kuunliljoja, kevätpikkusydämiä, loistosalviaa, syysleimuja, pioneja, ruusuja,vuorikaunokkia, ritarinkannuksia sekä tosi paljon maahumalaa, jonka ei edes pitäisi olla siellä. Jokainen ymmärtää, etteivät kaikki mahdu olemaan yhtä aikaa tällaisessa vaatimattomassa pikku penkissä.

Ei minusta taida tulla puutarhuria ikinä. Kerron profiilitiedoissani, että harrastan puutarhanhoitoa ja se on totinen tosi, sillä olen harrastelija siinä asiassa jos kuka. Ja mitä enemmän ja mitä kipeämmin kompastellen harrastan puutarhaani, sitä enemmän epäilen, että kaikki kauniit kuvat puutarhakirjoissa ja -lehdissä ovat HUIJAUSTA! Samoin kuin kertomukset puolentoista hehtaarin kukoistavien ja moitteettomien puutarhojen omistajista, jotka tekevät kaiken itse, eivätkä käytä minkäänlaisia torjunta-aineita. Ei voi olla totta.

Kun ostimme Vanhan Maatilan, tässäkin kohtaa kasvoi ruohoa polveen asti. Tein istutuksen alusta asti ja kuulin vasta myöhemmin, että samassa paikassa on joskus ollut kukkapenkki. Ja siinä on kasvanut pioneja. Tänä kesänä huomasin, että penkissä kasvaa pioneja, joita en muista istuttaneeni. On mahdollista, että unohdan istuttaneeni jotain, mutta en pidä mahdollisena, että olisin ostanut kyseiset pionit sillä ne ovat väriltään sellaisia, joita en ostaisi. Ei ole muuta mahdollisuutta, kuin että muinaiset pionit ovat jotenkin innostuneet kasvamaan. Siemenestä? Tietääkö joku, onko se mahdollista?

Nyt aion kaivaa kasvit ylös - pioneja lukuun ottamatta - kohentaa penkkiä ja istuttaa kasvit uudestaan. En kaikkia enkä kaikkia lajejakaan, haluan penkistä siistin ja hallitun kokonaisuuden. Olen siis jo lähtökohtaisesti hakoteillä.

Lähetin jo naapuriin vähän neidonkurjenpolvia. Yritin keksiä, kuka muu voisi tarvita jakotaimia, mutta ei tullut mieleen.

Saa ilmoittautua.

Vanhuuden oireita

Olen koko kesän säilönyt yöpöydälläni Instrumentariumin tarjouskuponkia. Siinä luvataan, että Plussa-kortin haltijat saavat silmälasinkehykset eurolla, kun ostavat koko lasit. Tarjous menee umpeen viikon päästä ja tänään sain niin paljon toimeksi, että kävin tilaamassa itselleni ajan Laitilan Instrusta näöntarkastukseen.

Olisin tarvinnut laseja jo monta vuotta sitten. Tai olen tarvinnut ja hankkinutkin, Tiimarista. Minulla on monta paria lukulaseja, toinen toistaan kamalamman näköisiä. Nytkin minulla on yhdet päässä kun en kerran näe enää lukea enkä kirjoittaa ilman. Enkä enää kunnolla näillä tiimarilaseillakaan ja sen takia nyt hankin kunnon rillit.

Miten se on ollutkin niin vaikeaa. Olen selittänyt itselleni ja muillekin, että olen niin nuuka, etten millään raaski pistää isoa summaa niin olemattomaan asiaan kuin silmälasit. Se on osa totuutta, mutta ei kaikki. Suostun haparoimaan hämärässä, arvailemaan, mitä eteeni työnnetyissä kaavakkeissa lukee, lykkäämään tekstiviestin lukemista tuota tuonnemmaksi ja ostamaan ruokapakkauksia, joiden sisällöstä minulla ei ole täyttä varmuutta siksi, etten tahdo tunnustaa tulevani vanhaksi.

Silmälasit ennakoivat tukisukkahousuja, hammasproteeseja, inkontinenssia sekä sosekeittoa ja tuolijumppaa vanhustenkerhossa. Ne ovat ensimmäinen askel tielle, jolle kukaan ei halua lähteä.

Mutta nyt olen nöyrtynyt ja huomenna kymmeneltä menen optikolle. Sitten onkin ajettava Turkuun, sillä syyspuolen ensimmäinen juttupalaveri on iltapäivällä.

Ihana, vapaa kesä alkaa olla ohi. Yritän vielä olla täällä maalla mahdollisimman paljon, voinhan tehdä töitä täältäkin käsin. Yrittää ainakin.

Laitan vielä muutaman tänään otetun kuvan.

   Sanoin täällä joskus aikaisemmin, etten kehtaa laittaa kuvaa uudesta perennaistutuksestani, koska se näyttää niin hölmöltä. Tässä se nyt kuitenkin on, molemmista suunnista kuvattuna. Ja nyt tämä viime syksynä tehty istutus on jo paremman näköinen. Istutin siihen 86 kasvia. Kaikki taisivat selvitä talven yli.

Kesäkukat ovat parhaimmillaan. Keittiön ikkunoiden takana olevissa koreissa on ahkeraliisoja ja maahumalaa. Vaikka maahumala on vihon viimeinen kiusa puutarhassa, siitä tulee tosi nätti kukkalaatikoissa.

Edessä olevassa penkissä on särkynyt sydän, kuunliljoja ja kevätpikkusydämiä. Viimeksi mainitut näyttivät menneen huonoon kuntoon aivan yllättäen, vaikka niiden pitäisi vielä tässä kohtaa kesää voida hyvin. Kun katsoin tarkemmin, näin, että suuri osa kasveista oli poikki. Ja samassa muistin, että olin edellisenä päivänä naureskellut Nonnalle, joka seisoi keskellä penkkiä ja heilutti innoissaan häntäänsä kun oli löytänyt puskista jotain tosi kiinnostavaa. Eipä tullut yhtään mieleen, että koira voi tehdä pahaa jälkeä kukkapenkissä.

Nonna on nyt syönyt lääkkeensä kiltisti. Sulatejuusto toimii tässä asiassa hyvin, sinne saa pillerin näppärästi piiloon ja koira nielaisee ahneuksissaan juuston kokonaisena. Lääke annetaan kaksi kertaa päivässä.

Näin. Koiralla on inkontinenssi ja minulla silmälasit. Ehkä se on kumminkin näin päin helpompaa.

Iltapäivällä kaikki muuttui

En ollut turhaan huolissani ruohonleikkuusta. Kun heräsin aamulla ennen kuutta, satoi. Koko aamupäivän satoi, välillä niin rankasti, että vesirännit eivät kyenneet johtamaan kaikkea vettä alas, vaan pursuivat yli. Leikkaa siinä sitten jotain ruohoa.

Iltapäivä onneksi muutti kaiken ja kun lähdin illan suussa Vanhalta Maatilalta kaupunkiin, näytti jo tältä.

Leikkasin osan ruohoista, osan maalle jäänyt Raine lupasi hoitaa huomenna, kun on toivon mukaan vähän kuivempaa.

Tuossa etualalla näkyy puolet perennaistutuksesta, jonka tein viime syksynä. Istutin siihen 86 tainta joista suurimman osan kaivoin vanhoista kukkapenkeistäni. Vielä tässä vaiheessa istutus näyttää lähinnä omituiselta mutta kai se tuohon aikaa myöten luontuu.

Olisi mukavaa esitellä täydellisiä, hienosti suunniteltuja ja pihaan sopivia kukkapenkkejä. Niitä ei kuitenkaan ole, sillä minulla ei ole puutarhasuunnittelijan taitoja eikä mikään koskaan ole ihan sitä, mitä kuvittelin kun sitä tein. Puutarhani rakentuu yrityksen ja erehdyksen kautta ja siinä hommassa erehdyksiä on toistaiseksi tapahtunut paljon enemmän kuin onnistumisia. Ehkä tämä kuitenkin on lohdullista jonkun mielestä: on joku muukin, joka ei osaa. Joten kaikki, jotka kaipaavat tarinoita epätäydellisistä, joskus epäonnisista, mutta silti rakkaudella  hoidetuista puutarhoista: olette oikeassa paikassa. Puutarharakkaus on vähän samaa kuin äidinrakkaus tai rakkaus lemmikkieläimeen, sitä vain rakastaa vaikka kaikki menisi pieleen.

Tuossa vasemmalla puolella, vanhan omenapuun katveessa, on vanhempi perennapenkkini. Viime kesänä päätin hävittää sen ja siksi tein tuon uuden. Hävittämisaikeen syynä on se, että aurinko paistaa koko päivän täältä katsoen vasemmalta ja niinpä kaikki kasvitkin näyttävät parhaat puolensa siihen suuntaan. Se tarkoittaa sitä, ettei niistä ole paljonkaan iloa meille, jotka kuljemme pihapolkua pitkin.

Nyt en kuitenkaan enää tiedä, raaskinko hävittää kaikkea. Ehkä vain teen uudestaan.

Olen siis kaupungissa. Kastelin ensi töikseni täälläkin kukkia.

Tämä onkin tärkeä viikko, jonka lopulle sijoittuvat sekä kuopuksen valmistujaisjuhlat että omat pääsykokeeni yliopistoon.

 Aamupäivän sateesta oli se hyöty, että sain taas kertaalleen luettua yhden pääsykoekirjan loppuun. Nyt yritän miettiä sitä mahdollisimman monesta näkökulmasta ja keksiä siitä jopa jotain omaperäistä.

Vielä ei jännitä yhtään, mutta perjantaina sekin asia korjaantunee.