Olisin tarvinnut laseja jo monta vuotta sitten. Tai olen tarvinnut ja hankkinutkin, Tiimarista. Minulla on monta paria lukulaseja, toinen toistaan kamalamman näköisiä. Nytkin minulla on yhdet päässä kun en kerran näe enää lukea enkä kirjoittaa ilman. Enkä enää kunnolla näillä tiimarilaseillakaan ja sen takia nyt hankin kunnon rillit.
Miten se on ollutkin niin vaikeaa. Olen selittänyt itselleni ja muillekin, että olen niin nuuka, etten millään raaski pistää isoa summaa niin olemattomaan asiaan kuin silmälasit. Se on osa totuutta, mutta ei kaikki. Suostun haparoimaan hämärässä, arvailemaan, mitä eteeni työnnetyissä kaavakkeissa lukee, lykkäämään tekstiviestin lukemista tuota tuonnemmaksi ja ostamaan ruokapakkauksia, joiden sisällöstä minulla ei ole täyttä varmuutta siksi, etten tahdo tunnustaa tulevani vanhaksi.
Silmälasit ennakoivat tukisukkahousuja, hammasproteeseja, inkontinenssia sekä sosekeittoa ja tuolijumppaa vanhustenkerhossa. Ne ovat ensimmäinen askel tielle, jolle kukaan ei halua lähteä.
Mutta nyt olen nöyrtynyt ja huomenna kymmeneltä menen optikolle. Sitten onkin ajettava Turkuun, sillä syyspuolen ensimmäinen juttupalaveri on iltapäivällä.
Ihana, vapaa kesä alkaa olla ohi. Yritän vielä olla täällä maalla mahdollisimman paljon, voinhan tehdä töitä täältäkin käsin. Yrittää ainakin.
Laitan vielä muutaman tänään otetun kuvan.
Sanoin täällä joskus aikaisemmin, etten kehtaa laittaa kuvaa uudesta perennaistutuksestani, koska se näyttää niin hölmöltä. Tässä se nyt kuitenkin on, molemmista suunnista kuvattuna. Ja nyt tämä viime syksynä tehty istutus on jo paremman näköinen. Istutin siihen 86 kasvia. Kaikki taisivat selvitä talven yli.
Kesäkukat ovat parhaimmillaan. Keittiön ikkunoiden takana olevissa koreissa on ahkeraliisoja ja maahumalaa. Vaikka maahumala on vihon viimeinen kiusa puutarhassa, siitä tulee tosi nätti kukkalaatikoissa.
Edessä olevassa penkissä on särkynyt sydän, kuunliljoja ja kevätpikkusydämiä. Viimeksi mainitut näyttivät menneen huonoon kuntoon aivan yllättäen, vaikka niiden pitäisi vielä tässä kohtaa kesää voida hyvin. Kun katsoin tarkemmin, näin, että suuri osa kasveista oli poikki. Ja samassa muistin, että olin edellisenä päivänä naureskellut Nonnalle, joka seisoi keskellä penkkiä ja heilutti innoissaan häntäänsä kun oli löytänyt puskista jotain tosi kiinnostavaa. Eipä tullut yhtään mieleen, että koira voi tehdä pahaa jälkeä kukkapenkissä.
Nonna on nyt syönyt lääkkeensä kiltisti. Sulatejuusto toimii tässä asiassa hyvin, sinne saa pillerin näppärästi piiloon ja koira nielaisee ahneuksissaan juuston kokonaisena. Lääke annetaan kaksi kertaa päivässä.
Näin. Koiralla on inkontinenssi ja minulla silmälasit. Ehkä se on kumminkin näin päin helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti