Saimme kutsun juhliin

Eilinen päivitys jäi väliin, sillä me olimme Rainen kanssa juhlimassa. Taas!

Juhlapaikka oli Laitilassa ja juhlan kohde naapurin isäntä, joka täytti tasavuosia. Kerrankin meiltä oli juhliin kävelymatka.

On suuri kunnia tulla kesäasukkaana kutsutuksi kyläläisten juhliin. Se ei ole mitenkään itsestään selvää ja osaamme arvostaa asiaa. Ihmiset maalla tuntevat arvonsa, heidän esi-isänsä ovat viljelleet samoja peltoja satoja vuosia ja perinteitä kunnioitetaan. Olen aika varma siitä, että jotkut kaupungista tulleet, kummallisia töitä tekevät muukalaiset ovat aluksi herättäneet epäluuloja. Ehkä me olemme nyt osoittaneet, että olemme kunnon väkeä joka ei ehkä osaa tehdä kaikkea oikein, mutta ainakin yrittää kovasti.

Ennen kuin ostimme Vanhan Maatilan, minulla ei ollut kokemuksia kesäasumisesta. Siksi en tiennyt, että kesäasukkaiden ja vakinaisten asukkaiden välillä voi olla ristiriitoja. En todellakaan tullut ajatelleeksi moista mahdollisuutta. Olin hämmästynyt ja jopa nolo, kun sitten luin Laitilan Sanomien yleisönosastosta jonkun kesäasukkaan kirjoittaman kiukkuisen (ja tietysti nimettömän) viestin, jossa hän haukkui isännän, joka oli levittänyt lantaa pellolleen kesäasukkaalle sopimattomaan aikaan.

En ymmärrä tuommoista ollenkaan. Me kesäasukkaat olemme huvittelemassa ihan riippumatta siitä, mitä teemme mökeillämme. Ei meillä ole mitään oikeutta valittaa hajuhaitoista, kun toiset tekevät työtään.

Vaikka on meilläkin lannanlevityksestä ollut haittaa. Oikein pahaa hajuhaittaa onkin. Se oli silloin, kun olimme vasta ostaneet kesäpaikkamme ja meillä oli vielä vanha koiramme Muru. Oli kylmä ja kurainen vuodenaika ja talomme edessä olevalle pellolle oli levitetty sianlantaa. Emme osanneet pitää varaamme emmekä tajunneet, että kaupunkilaiskoira voisi niin perin juurin ihastua tuohon muhevaan hajuun. Kenenkään estämättä Muru kävi pyörimässä, siis oikein piehtaroimassa siellä kuraisessa lantapellossa ja haisi todella kamalalta. Ynnä oli tietysti sanoinkuvaamattoman likainen. Meillä ei ollut mitään keinoa puhdistaa koiraa. Kaivosta sai jääkylmää vettä, mutta ei siitä ollut paljon apua.

Kotimatka olikin sitten ikimuistoinen. Me vanhemmat auton etupenkillä, takana tytöt välissään kuvottava, lannalla kuorrutettu, haiseva koira.

Nyt sille voi jo nauraa, mutta ei se koskaan unohdu. Eikä tullut mieleen kirjoittaa yleisönosastoon, että lanta oli väärässä paikassa. Koirahan se väärässä paikassa oli.