Tein pitkän lenkin Nonnan kanssa, nyt vähän uutta reittiä pitkin. Kuulimme kurkien huutoa ja näimme muutamia, ne olivat matkalla yöpaikkaansa. Luulen, että se on jossakin tällä suolla.
Toivottavasti huomenna ei sada tai ukkosta kovasti, sillä minun pitäisi päästä puolukkaan. Teen syksyisin puolukkahyytelöä, johon tarvitaan osittain raakoja marjoja ja nämä näyttävät jo huolestuttavan punaisilta. Tosin joukossa on yksi kukkakin.
Tuleeko ensimmäisenä mieleen, että tässä - alla olevassa kuvassa - on oja? Sanonta ojan pohjalla makaamisesta saa ihan uuden merkityksen, kun kuvittelee itsensä tähän. Ei ehkä niinkään kurjaa.
Kyllä luonto on kaunis.
Koiran kanssa lenkkeily on aina ollut yksi parhaista asioista, jotka tiedän. Jo pikkutyttönä tein pitkiä retkiä pienen koirani kanssa. Koira oli mustavalkoinen, sekarotuinen narttu, jonka hankin ihan itse varsin erikoisella tavalla. Tarina on oikeasti aika pitkä, mutta lyhenneltynä se kuuluu näin: ystävystyin kuljeksivan koiran kanssa, otin selvää, missä sen koti on, menin sinne ja kysyin, saanko ostaa heidän koiransa.
Miettikää nyt: mitä jos teidän ovensuuhunne ilmestyisi noin kymmenvuotias, tuntematon tyttö ja haluaisi viedä teidän koiranne mukanaan? Miten mahtaisi käydä?
Mutta minulle ei käynyt niin. Ne ihmiset miettivät hetken ja sanoivat, että kyllä sinä sen saat. Ja niin minä sain koiran ja meistä tuli kutakuinkin erottamattomat siihen saakka, kunnes tuo viisas pieni olento kuoli korkeassa iässä. Eikä se koskaan enää lähtenyt kuljeksimaan, ja jos lähtikin, se tuli yöksi kotiin.
Siitä koirasta olisi monta juttua kerrottavana. Sillä oli esimerkiksi tapana käydä aamuisin pienellä kierroksella kylällä. Siihen aikaan oli täysin luonnollista päästää koira yksin ovesta ulos ja niin mekin teimme. Sitten koira hölkytteli matkoihinsa ja poikkesi aina kylän kauppiaan kotona. Kauppias ei ollut vielä niin aikaisin aamulla kaupassaan ja kun koira tuli raapimaan ovea, sille annettiin lakritsipötkö, joita kauppias oli varannut varta vasten meidän koirallemme. Koira ei syönyt saalistaan koskaan, se kantoi sen kotiin ja hautasi saunan taakse entisten joukkoon.
Nonnakin on viisas koira, sillä tavalla viisas kuin kulkukoiraksi syntynyt on. Mutta se ei malttaisi ikinä jättää mitään hyvää syömättä, siitä olen varma.
Ja nyt alkoi tehdä mieli lakritsaa. Tiedän, että jossain täällä on vajaa pussillinen täytelakritsaa.
Löydän sen ihan kohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti