Uskonasioita

Alkuviikolle järjestämäni haastattelut on tehty. Pakkasin tavarani ja tulin maalle kirjoittamaan juttuja. Ihanaa olla taas täällä hiljaisuudessa. Kesä on nyt myös ehtinyt hyvään vaiheeseen sikäli, että ruoho ei enää kasva silmissä. Leikkasin nurmikot muutama päivä sitten ja ne ovat edelleen siistejä.

Vaikka mitä minä rehvastelen ruohonleikkuillani: tapasin tänään erään pariskunnan, jolla on hehtaari leikattavaa nurmikenttää. Hehtaari! Päältäajettavalla leikkaamiseen kuluu kuulema seitsemän tuntia ja kun siellä päin Varsinais-Suomea kuuluu sataneen paljon enemmän kuin täällä, on ruoho pitänyt leikata jopa kolme kertaa viikossa.

Tämä pieni keijutyttö on Bauhausista eikä kuulu erityisesti mihinkään aiheeseen, onpa vain muuten nätti. Se on ensimmäisenä minua vastassa täällä maalla. Tyttönen kiipeilee sinisellä kuistilla, jota minä käytän. Talossahan on kaksi kuistia, sininen ja roosa. Raine kulkee aina roosan sisäänkäynnin kautta ja minä tämän sinisen. Kaivo ja puuvaja ovat lähempänä omaa sisäänkäyntiäni, kun taas Rainen työkalut ja traktori ovat lähempänä roosaa. Ei siinä sen kummempaa eripuraa ole.

 Tunnustan, että uskon ihan vähän keijukaisiin. Se, että niitä on, on yhtä varmaa kuin se, että niitä ei ole.

Lisää uskonasioita: uutisissa kerrotaan parhaillaan uusien kirkkojen rakentamisesta ja näytetään esimerkkinä upouutta kirkkorakennusta. Hienon näköistä, mutta miksi, oi miksi kirkon penkkien pitää olla noin epämukavia uusissakin kirkoissa? Olisiko suurikin synti tehdä istuimia, joissa olisi mukava olla? Saako edes ajatella, että kirkossakin voisi olla viihtyisää?

Vaikka ei niihin sentään mitään popcornmyyntiä pidä järjestää. Ainakaan vielä, mutta voi olla, että kun ne muutamat harvat, jotka vielä pystyvät olemaan tunnin verran syömättä ja juomatta poistuvat joukostamme, seurakuntien on jo turvauduttava hätäratkaisuihin.