Ei niin kovin kauan sitten olin lapsenvahtina pienelle kummitytölleni. Hän osasi jo vähän puhua, eikä tykännyt ollenkaan siitä, että vanhemmat häipyivät jonnekin ja hänet jätettiin tädin kanssa. Tyttö huusi koko ajan. Ihan koko ajan ja vahtipesti kesti kolme päivää.
Olin pulassa. Yritin kaikkea. Lykin häntä rattaissa. Houkuttelin leluilla ja kirjoilla. Tarjoilin syötävää. Ja tyttö huusi.
Epätoivoissani ryhdyin laulamaan ja kas kummaa, lapsi hiljeni. Hän istui keittiön lattialla, sen muistan, piti käsiään itkusta märkien pienten kasvojensa edessä ja tuijotti minua vihaisesti sormiensa lomitse. Tilanne oli äärimmäisen herkkä, tunsin, että ihan kohta huuto alkaisi taas. Lauloin entistä pontevammin. Tytön katse arvioi minua.
- Tassi! kuului sitten komento käsien takaa.
Minähän tanssin. Lauloin ja koikkelehdin pienessä keittiössä minkä taisin. Mutta kelpasiko se? Ei kauaa.
Se lastenvahtipesti oli rankin, minkä olen ottanut.
Huomenna tuo pieni tyttö menee naimisiin. Äkkiä hänestä kasvoi aikuinen, kaunis ja mukava tyttö. Hän löysi mukavan miehen jonka kanssa perustaa nyt perheen. Hän ei enää puhkea itkuun, kun näkee minut.
Kummitätinä olen ostanut hänelle lahjan, mutta mitä oikeasti haluaisin antaa, se on jotain muuta kuin tavaraa.
Haluaisin olla kuin sadun hyvä haltijatar, joka ripottaa tähtipölyä lapsen ylle ja antaa ihmeellisiä taikalahjoja. Sellaisia, joita voi ottaa käyttöön sitten, kun tulee vastamäkiä.
Naimisiin meneminen, sitoutuminen toiseen ihmiseen on riskialtista. Jos oikeasti ymmärtäisi, mitä on tekemässä, kun lupaa rakastaa yhtä ja samaa ihmistä elämänsä loppuun, ei ehkä uskaltaisi tehdä sitä. Ei varmaan uskaltaisi.
Tulee päiviä, jolloin ei voi ymmärtää, miksi on valinnut niin väärin.
Silloin tarvitaan haltijattaren lahjoja, joista otetaan tahtoa, kärsivällisyyttä ja huumoria.
Tulee parempia päiviä. Ei kaikki ole niin vakavaa. Kyllä tämä tästä.
Ja sitten onkin jo parempi päivä. Niin ne vuorottelevat ja muuttuvat vuosiksi, yhteisestä tulevaisuudesta tulee yhteinen historia.
Tärkeintä on kohdella toista hyvin. Puhua kauniisti, ajatella toisenkin parasta, olla samalla puolella. Yrittää muuttaa vain itseään, ei toista. Antaa toiselle tilaa. Kunnioittaa asioita, jotka ovat toiselle tärkeitä, vaikka ei ymmärtäisi, miksi.
Kaikkea hyvää hääparille!
Oi miten ihanasti kirjoitettu tuosta lapsenvahtipestistä. Näen sieluni silmin kuinka yritit tanssia tai tietenkin siis oikeasti tanssit tuon pienen ihmisen skeptisen katseen arvioimana. Minäkin teen vastaavia juttuja töissä, joskus onnistuu toisella kerralla ei. Aina ei mikään pure:)
VastaaPoistaJa hienon "puheen" olet kirjoittanut hääparille, allekirjoitan joka sanan. Minunkin mielestä on tärkeintä että kilpailee toinen toisensa kunnioittamisessa päivittäin. Kerran havahduin että esim. säästän parhaat perunat miehelleni joka tulee myöhässä syömään. Arjen rakkautta. Ja saan sitä takaisin:)
Naiset säästävät perunoita, miehet rakentavat taloja. Rakkaudesta on kyse molemmissa, luulen.
VastaaPoistaKiitos, kummitäti. Yritän parhaani mukaan elää sanojesi suuntaisesti. Hääpäivä oli elämäni onnellisin päivä, mutta joka päivä ei taida olla kuin hääpäivä. Tai edes juhlapäivä. Onni on, että onnen avaimet todella piilevät arjessa.
VastaaPoistaVuosia sitten yhdessä viettämistämme rattoisista hetkistä en valitettavasti muista mitään, mutta pystyn kuvittelemaan tilanteet minäkin. Oikein hyvinkin. Jos joskus saan omia lapsia, tuon ne ehdottomasti kummitädille hoitoon!