tiistai 4. tammikuuta 2011

Näkemiin vähäksi aikaa

Tämä blogi hiljenee nyt vähäksi aikaa. Matkalippusotkut on (kai) selvitetty ja lähdemme huomenna. Pääsen kertomaan kuulumisiamme tänne todennäkäisesti 16.1. paikkeilla, silloin astumme laivaan Los Angelesissa.

Tänään kävimme vielä hakemassa rokotuksia, Raine otti jäykkäkouristusrokotuksen ja minulle pistettiin hepatiittivarmennus. Se sattui vähän. Enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt pitää sitten pakata laukku ja yrittää nukkua kunnolla, tosin luulen, että se jää haaveeksi, kun matkalle lähtö kuitenkin jännittää.

Kävin vielä aamupäivällä Wiklundilla: olen etsiskellyt uutta kaulahuivia ja sieltä sen löysinkin. Kaupunki oli luminen ja kylmä.
Ei mitenkään kauheasti harmita, vaikka maisemat vaihtuvat. Tosin olisin mielelläni ollut mukana kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa, uskon, että ne ovat hienot ja että koko vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen. Vuoden eteen on tehty paljon työtä. Toivottavasti se kaikki koituu kaupunkilaisten hyväksi siten, että voimme olla ylpeitä kotikaupungistamme.

Hyvää kulttuuripääkaupunkivuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti