On satanut koko päivän. Tuulee ja on kylmä. Tämä ei ole mikään uutinen niille, jotka lukevat tätä Suomessa, mutta tiedoksi vain teille muille. Suomeen ei kannata haikailla juuri nyt, ellei erityisesti pidä ns. vaativista olosuhteista.
Olen vähän huolissani ruohonleikkuusta. Se pitää välttämättä tehdä ennen kuin menen kaupunkiin, mutta huomiseksikin ennustettiin sadetta. Jos en tällä reissulla pääsee leikkaamaan, seuraavalla kerralla odottaa toivoton urakka.
Mutta eilen illalla oli mukavaa. Olimme kyläilemässä naapurissa ja viivyimme siellä melkein puoleen yöhön asti. Söimme ja joimme hyvin ja selvitimme kaikki kylän asiat joita talven mittaan on tapahtunut. Kaikenlaista on ollutkin, on tarvittu poliisia ja palokuntaa ja oikeuslaitosta. Laitila on välillä melkoinen Villi-Länsi.
Puhuimme myös puutarhanhoidosta. Emäntämme, joka on asunut täällä vuosikymmeniä muisteli, ettei ennen suinkaan pihoja hoidettu sellaisella huolella kuin nyt. Isojenkin talojen pihanurmet niitettiin ehkä vain juhannukseksi. Nyt on menty melkein toiseen äärimmäisyyteen.
Pihanurmikoiden hoito lempeästi niittämällä ja luonnollisen kulumisen kautta on ihan varmasti luonnon kannalta hyvä. Mutta en silti pystyisi asumaan täällä, jos joka kerta ulos mennessäni joutuisin kahlaamaan polviin ulottuvassa märässä heinässä. Se ei olisi turvallistakaan: punkit ja käärmeet viihtyvät heinikossa. Tärkein syy on kuitenkin estetiikka, haluan, että ympäristö on siisti.
Tänään en ole ollut ulkona muuta kuin pakolliset vessa- ja vedenhakureissut. Koirakin on maannut tyytyväisenä omalla sohvallaan. Olen lukenut ja katsonut televisiota. Aamulla sieltä tuli ohjelma niityn elämästä. BBC:n luonto-ohjelmia, hienosti kuvattu ja todella mielenkiintoinen, kuten ne tuppaavat olemaan.
Ohjelmassa kuvattiin niityn elämää eri vuosisadoilla. Ennen kaikki oli tietysti paremmin ja ohjelmassa luonnollisesti päädyttiin siihen, että vaikka voikukkaketo on kaunis, se ei ole sitä, mitä luonto itse saisi aikaan jos saisi tehdä, mitä tahtoo.
Meilläkin on täällä niitty. Oikeastaan niitä on kaksi. Toinen on tuossa pihapolun varressa, pieni maapala, jota olen niittänyt vähintään kerran kesässä ja jossa nyt kasvaa mesimarjaa, apilaa, kissankelloja, päivänkakkaroita ja muita niittykasveja. Vuosi vuodelta siitä tulee kauniimpi, vaikka en olekaan hoitanut sitä kaikkien niitynhoitotaiteen sääntöjen mukaan.
Toinen niitty on isompi. Se sijaitsee tonttimme takaosassa ja se on joskus ollut peltoa. Me emme ole tehneet sille muuta kuin katkoneet sieltä puiden taimia, joita aina ilmestyy. Minulla on silloin tällöin tapana käydä seisomassa niityn laidalla haaveilemassa: tuohon mahtuisi ratsastuskenttä, tuonne saisi tallin, tai sitten laitumeksi lampaille tai hevosille...
Eihän se nyt oikeasti ole niitty, mutta en tiedä parempaakaan nimeä maapalalle. Tämänaamuisen tv-ohjelman jälkeen minuun iski kova halua hakea viikate ja lähteä sinne niittotöihin. Olisipa hauskaa niittää heinät ja iskeä ne seipäälle! Sitten kun ne ensin ovat kasvaneet, tietysti.
Ja mitä sitten? En tiedä ja ehkäpä tämä halukin tästä menee ohi ennen kuin sade lakkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti