keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Valmista tuli

Tilkkupeitto on valmis. Tein vielä viimeiset tikkaukset eilen tallilta tultuani ja sain peiton kuntoon vähän ennen puolta yötä.

Tämä on laskujeni mukaan yhdeksäs tilkkupeittoni. Tässä lähtökohtana oli tuo lattialla näkyvä matto, jonka kudoin viime kesänä. Päätin jo silloin, että jos ja kun teen uuden sängynpeiton, sen värien pitää sopia mattoon.

Olen tyytyväinen työn jälkeen sikäli, että peitto on siisti, se ei vedä eikä kiristä mistään, kulmat ovat siistejä ja tilkut aika hyvin kohdallaan. Tämä peitto on varmasti kaikkein siisteintä työtä, mitä olen tehnyt.

Värit olisin voinut valita paremmin. Tilkkupeiton tekemiseen pitäisikin varautua pikku hiljaa, keräillä sopivia kankaita vähitellen. Nyt menin kauppaan ja ostin kaiken kerralla. Se tarkoitti sitä, että oli otettava, mitä sai.

Sommittelussa annoin taas periksi kärsimättömyydelleni. Parhaan tuloksen saisi, jos vaivautuisi käyttämään paperia ja värikyniä ja ehkä ottamaan malliakin jostain. Tämä peitto on sommiteltu aika summittaisesti ja varoen ainakin sitä, etteivät samanväriset tilkut tule vierekkäin.

Tein tämän sillä tavalla, että piirsin ensin neliönmuotoisen pahvimallin. Sitten piirsin ja leikkasin saksilla (leikkureitakin on olemassa!) jokaisen tilkun erikseen. Sen jälkeen silitin tilkut kulmat vastakkain ja leikkasin ne halki keskeltä. Sitten vain yhdistin ne uudestaan, sommittelin kuvion lattialla ja ompelin.  Lopuksi ompelin reunakaitaleet.

Taustapuolella on yksiväristä puuvillakangasta ja samanvärinen reunakaitale kuin päällipuolella. Välissä on vanulevyä.

Kaikkein hankalin vaihe oli isojen kappaleiden yhdistäminen. Valmis peitto on noin 240 x 240 cm, neliskulmainen siis. Mittaamisessa piti olla tosi tarkka, muuten työstä ei olisi tullut mitään.

Viimeistelin peiton tikkaamalla sen käsin reunakaitaleen ommeljuovaa pitkin.

Olen minä aika tyytyväinen, vaikka tämäkään ei ole vielä se unelmien päiväpeitto.

Tästä projektista opin ainakin sen, että kannattaa kertoa aikomuksistaan julkisesti: se antaa kummasti puhtia tekemiseen.

2 kommenttia:

  1. Hieno! Tulen katsomaan livenä jossain vaiheessa.

    Marjut

    VastaaPoista
  2. En ole älynnyt mikä profiili pitäisi valita ja siksipä valitsen aina nimettömän. Olisiko antaa ohjeita?
    Marjut

    VastaaPoista