Onnen päivä

Ruotsista kuului aamulla iloisia uutisia. Toivotan onnea ihanalle Victorialle ja Danielille ja isovanhemmille ja koko Ruotsin kansalle kun kerrankin tapahtuu jotain hyvää!

Muistan niin hyvin sen päivän, jolloin Victoria esiteltiin ensimmäisen kerran julkisuudessa. Silvia oli mielestäni sanoinkuvaamattoman kaunis. Hänellä oli pieni kultamedaljonki kaulassaan ja minä sain melkein samanlaisen vähän myöhemmin. Nyt koru on esikoisellani, joka on lähes saman ikäinen kuin Victoria.

Tunnustaudun kuningasmieliseksi, kyllä. En minä meille Suomeen mitään kuningasta toivo, mutta ne harvat kruunupäät, joita Euroopassa vielä on saavat minun puolestani olla. Jos tahtovat. Tuli nimittäin oikein surku kun ajattelin, miltä tuoreesta äidistä tuntuu kun hän tietää, että vastasyntyneen tulevaisuus on sinetöity. Voihan tytär teoriassa valita oman tiensä ja luopua perimyksestään, mutta paparazzien vainolta hän ei välty ikinä.

Eilen annoin itselleni pienen ja vaatimattoman kukan. Nyt on ison vuoro.

Tämä päivänkakkara lepää Aurajokisuulla, Suomen Joutsenen ja Forum Marinumin välissä. Kuvasin sen tänään kun tapasin haastateltavani jokirannan ravintolassa.

Tulin äsken yliopistolta kielenhuollon tentistä. Tentti oli helppo, mutta ehkä selitykseni eivät täysin riitä. Sen näkee sitten ensi viikolla.

Kastelin jalkani kun olin päivällä jutunteossa ja niinpä laitoin illalla kumisaappaat. Ne ovat todella kätevät jalkineet Turun keleihin tällä kertaa.

Siinä Portsan ja Yliopistonmäen väliä loiskutellessani mietin kaikenlaista suomen kieleen liittyvää. Kuten vaikkapa sitä, miten helposti heitämme erilaisia lausahduksia, jotka tarkemmin ajatellen sisältävät vaikka mitä. Kuten tämä : "Olisi niin ihanaa asua maalla kun voisi ottaa lampaita."

Katsotaanpa. En puutu maalla asumisen ihanuuteen, vaan lampaiden omistamiseen. Olen itsekin sanonut jotain tuollaista, kevyestihän tuollaisen heittää ihan koska vaan. Mutta mitä ihanaa lampaiden omistamisessa oikeasti olisi? Se, että niitä pitäisi käydä ruokkimassa säännöllisesti? Että niiden karsinat pitää muistaa siivota ja järjestää kesällä laidun? Tai se, että niiden villat kasvavat ja vaativat keritsemistä? Että niissä on kiinni ihan joka päivä vuoden ympäri?

Ei tämä vaikuta ihanalta.

No entäs se sitten, että kun lampaat syövät kesällä nurmikot ja lihovat hyvin, ne voi syksyllä teurastaa ja syödä?

Ei taatusti ainakaan tämä. Se, että tappaisin lemmikkilampaani ja pistäisin pataan on yhtä kaukaa haettu ajatus kuin se, että tappaisin lemmikkikoirani  Nonnan ja söisin sen.

Joten sanokaapa joku, mitä ihanaa lampaiden omistamisessa on? Nimittäin kun minä ihan oikeasti kuvittelen että sitten, kun me asumme maalla, otamme lampaita.

Ja kanoja. Nimittäin olisihan se ihanaa, kun voisi pitää kanoja ja saisi munia omasta takaa...