Auto on ollut naisen omistuksessa

Vanha Xantia meni taas katsastuksesta läpi. En sitä epäillytkään, vaikka autolla on ikää jo13 vuotta, Veho on pitänyt siitä hyvää huolta, vaikka minä itse en ole.

Vaihtoautokaupassa on tietääkseni jonkunmoinen myyntivaltti, jos auto on ollut naisen omistuksessa. Minun tapauksessani se ei ainakaan ole mikään suositus, Xantia on useimmiten täynnä koirankarvoja, pysäköintilippuja, erilaisia käärepapereita, käytettyjä nenäliinoja, sateenvarjoja, koiranharjoja ja tyhjiä juomapulloja. Ja tämä kaikki vain matkustamossa, takaluukku on asia erikseen. Sieltä löytyy ensiapulaatikko vuodelta 1982, mato-ongintavälineet, pussi ongelmajätteitä ja ratsastuskypärä. Muun muassa.

Kauhea tunnustus. Voinko oikeasti olla tällainen suttapytty?


Voin.

Mutta tänään siis tämä silmänpalvoja käytti kokonaisen tunnin autonsa siivoamiseen ja ajoi sen sitten vielä kiiltovahapesuun. Manhattanin (ostoskeskus tässä lähellä) Neste-aseman pesupaikka on mielenkiintoinen. Sinne ajetaan pientä ylämäkeä pitkin ja kun peruutan sieltä ulos saan pitää varani, etten juutu pakoputkesta kiinni. Näin on nimittäin käynyt ja nyt osaan pitää varani. Xantiassa on onneksi mainio ilmajousitus ja sen korkeutta pystyy helposti säätämään. Laitan siis auton vain maastoajoasentoon ja pääsen vaurioitta ulos pesulasta. Miten muut selviävät, se ihmetyttää.

Puhdas, mansikalta tuoksuva auto pääsi katsastukseen heti, vaikka en ollut edes varannut aikaa. Minulle tarjottiin mahdollisuus odotella kahvilassa, mutta halusin olla mukana ja kuulla heti, mitä sanotaan. Muita huomautuksia ei tullut, kuin että vasemmanpuoleinen ajovalo on palanut ja se pitää vaihtaa viimeistään ylihuomenna. Nyt tunnustan rikoksen jo etukäteen, sillä en millään ehdi hoitamaan asiaa ennen ensi viikkoa.

Huomasin siinä autoa katsellessani, että siihen oli taas tullut uusi lommo. Kumma, kun niitä ilmestyy, vaikka ei tietäisi mihinkään törmänneensä.

Tästä tuli mieleeni eräs autoiluun liittyvä muisto, joka aina jaksaa naurattaa:

olin kerran Raisiossa, Myllyn ostoskeskuksessa. Keskus oli silloin uusi ja tie, joka johti sieltä Satakunnantielle Raisionjoen vartta, oli kapea ja mutkainen.

Olin lähtenyt Myllyn parkkipaikalta kohti kotia ja ajoin parhaillaan sitä kapeaa tietä pitkin kun huomasin, että tuulilasinpyyhkijän alla oli ruutupaperilappu, jolle oli käsin kirjoitettu jotain. Samalla hetkellä lappu irtosi ja lensi tiehensä.

Enhän minä sellaista voinut jättää selvittämättä. En voinut kääntyä heti, en pysähtyäkään kun joku tuli takanani, joten ajoin jonkun matkaa eteenpäin ja käännyin seuraavassa risteyksessä. Ajoin hitaasti takaisin ja tähyilin tien vartta, josko valkoista paperilappua näkyisi.
Ja kyllä vain, löysin sen!

Pysähdyin mahdollisimman reunaan ja lähdin tavoittelemaan lappustani. Sain rämpiä jokivarren heinikossa ja pompahdella sinne tänne tuulen kuljettaman lappuseni perässä, ennen kuin se oli hyppysissäni. Ajattelin, että näytän varmaan joltain Mr. Beanilta epätoivoisessa lapunmetsästyksessäni. Puuttui vain, että olisin pudonnut sen perässä jokeen.

Lopulta lappu kuitenkin oli kädessäni. Avasin sen ja luin. Ja mikä viesti siellä olikaan:

"OPETTELE PYSÄKÖIMÄÄN; TORVELO!"

Että sillä lailla. Mutta kyllä tämä silti naurattaa. Ja aika näppärä sanavalintakin tuo torvelo.Muuten en tykkää nimettömistä kirjeistä enkä sellaisia ole ikinä kenellekään lähettänyt.