Mainitsin eilen Pekka Herlinin elämäkerran. Tässä on se kansikuva, jossa Herlin näyttää isäni kaksoisolennolta.
Tuo toinen kirja, Emäntävoimaa, on koottu vuonna 2009 päättyneen Moninainen emäntä -kirjoituskilpailun sadosta. Siinä, missä Koneen ruhtinas oli paikoin työlästä luettavaa, Emäntävoimaa tempaisi mukaansa ensi hetkestä.
Olen ennenkin sanonut, että arvostan kovasti maatilojen emäntiä. Arvostukseni ei ainakaan laskenut, kun luin emäntien omia kertomuksia. Tarinat olivat erilaisia, mutta niistä kaikista kuvastui valtava ahkeruus ja sinnikkyys, jota emännän työssä tarvitaan. Yksi kirjoittajista on täältä Laitilasta, Saloniemen juustolan emäntä Riitta Saloniemi. Olen käynytkin heillä kerran, tein tilasta jutun ja pääsin paikan päällä näkemään Saloniemen työtä. Ei voi kuin ihmetellä, miten kaiken ehtii tekemään, kun hoidettavana on sentään vuohia, lehmiä, hevosia ja neljä lasta. Tila oli erinomaisen siisti ja juustola oikein kiilteli puhtauttaan. Ymmärrän tietysti, että toimittajan tuloon varaudutaan, mutta kyllähän sen erottaa, onko säntillisyys maan tapa vai onko paikkoja yritetty siistiä vain silmänlumeeksi.
Yksi yhteinen teema kirjassa oli EU ja sen vaikutus perheviljelyyn. Perheviljelmiä, sellaisia pieniä kuin tämä meidänkin Vanha Maatilamme on joskus ollut, ei enää ole. Kaikki on suurta ja aina vain suurempaa ja sittenkään mikään ei tahdo riittää. Maatalousyrittäjät turhautuvat, kun eivät enää tiedä, mistä saavat tulonsa kun tuntuu, ettei se ainakaan peruselinkeinosta irtoa. Vapaa talonpoika on kaikkea muta kuin vapaa tuottamaan mitä tahtoo. EU-byrokratia harmittaa varsinkin vanhempia tilallisia tolkuttomasti.
Eräs emäntä kuvaili, miten hän oli yrittänyt kasvattaa luomumansikoita. Sato meni piloille ja siitä tehtiin tarvittavat selvitykset EU:lle. Kuviteltujen korvausten sijasta EU muisti emäntää 700 euron laskulla. " Ja minä kun luulin vahinkoa kärsineeni", emäntä tuumi.
Kylien tyhjeneminen tuli myös esiin. Syrjäkylillä ei ole kuin mummoja ja kohta ei niitäkään. Yhtenä houkuttimena maalla asumiseen muuan emäntä esitti sitä, että maalla joka taloudessa saisi olla yksi veroton auto. Täällähän ei selviä ilman autoa ja ajokorttia jos aikoo jonnekin mennä.
Ehdotus oli hyvä, mutta tuskin siitä mitään koskaan tulee. Maalla asumisen rajojen määrittely jo tulisi kovin vaikeaksi puhumattakaan kateudesta, jota autoverottomuus herättäisi. Monet kesäasukkaat siirtäisivät kirjansa maalle, mutta olisiko se huono asia, kun samalla kartutettaisiin kunnan verotulokassaa?
Mahtavatko kaikki maajussin morsiamiksi pyrkivät tietää, mitä ovat tahtomassa? Isännän mukana voi tulla paitsi vaativa työpaikka, myös satoja vuosia vanha tila, jonka perinteitä ei yksi emäntä ihan helposti muutakaan. Ja jos muuttaa, niin asuinpaikkaa ei ainakaan muuteta, sitä sitten ollaan siellä tilalla kun sinne on kerran menty. On paljon helpompaa naida joku kaupunkilainen levyseppä-hitsaaja, jonka perinteet mahtuvat selkäreppuun.
Mutta lukekaa ihmeessä Emäntävoimaa, jos löydätte sen kirjastosta. Siitä saa hyvää vertailupohjaa omaan elämäänsä. Kuten Riitta Saloniemi vähän provosoivasti toteaa: "En ymmärrä, miten kerrostalossa kahden lapsen kanssa voi olla liian paljon työtä?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti