Luulin, että omenapuut olisivat täydessä kukassa, mutta mitä vielä. Kukat ovat jo ehtineet karista pois ja olen kuitenkin ollut poissa täältä vain muutaman päivän ja lähtiessäni ne olivat vasta avautumassa.
Särkynyt sydän keittiön ikkunan edessä on kasvanut valtavasti. Jos olisin kärsivällinen, voisin luullakseni nähdä, miten sen kukkavarret venyvät pituutta.
Aloitin kesänvieton tietysti ruohoa leikkaamalla. Jos olisin kaksi viikkoa poissa täältä, ruohonleikkuu ei onnistuisi enää muulla kuin niittokoneella. Tai ruohosaksilla, joilla sen aikoinaan aloitin. Nytkin leikkurilla oli vaikeuksia, mutta se johtui myös vekottimen huonosta kunnosta: ruohonleikkuri yskii ja savuttaa ja sammuu välillä. Minä en osaa tehdä sille mitään.
Tässä vaiheessa, kun leikattavaa nurmea on joka puolella ja perunatkin ovat yhä edelleen istuttamatta tuntuu, että tämä urakka on liian suuri minulle. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että kunhan paikat näyttävät siisteiltä, kaikki tuntuu taas olevan hallinnassa. Perunat istutetaan huomenna.
Erityisen mukavalta tuntuu ajatus siitä, että nyt voin lukea mitä tahdon. Viime kesänä minulla oli täällä pino lukiokirjoja ja mielessä syksyn ylioppilaskirjoitukset. Niiden jälkeen aloin valmistautua pääsykokeisiin. Nyt kokeet ovat ohi eikä mitään uusia kokeita ole näkyvillä.
Laitilassa on hieno, uusi kirjasto. Ja mikä parasta, minulla on sinne kirjastokortti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti