Munamarkkinat ilman munia

Yksi Laitilan vuotuisista suurtapahtumista, Munamarkkinat, osuu tähän viikonloppuun.

Yksi? Mitähän ne muut ovat? No, mutta varmaan niitä on.

Munamarkkinat ovat ihan oikeasti iso juttu täällä, kaikki käyvät niissä, mekin joka vuosi.

Kun ostimme Vanhan Maatilan, emme tienneet Laitilasta juuri mitään. En tiennyt edes sitä, että isoisäni isä oli täältä kotoisin, se on selvinnyt vasta myöhemmin. Runsaan kahdeksantuhannen asukkaan pikkukaupunki oli siis aivan uusi tuttavuus. Niinpä olinkin innoissani, kun ensimmäiset Munamarkkinat olivat edessä. Kuvittelin lapsellisesti, että siellä pääsen sukeltamaan Laitilan historiaan ja vahvistan paikallistuntemustani erinomaisella tavalla. Jonkinlaista kulttuuria, siis.

Olinpa väärässä! Laitilan Munamarkkinoilla kulttuuria edustivat jostain Andien syrjästä lentänyt ryhmä intiaanimuusikkoja  ja tummahipiäiset korukauppiaat. Muuten markkinakojuista löytyivät samat tavarat kuin kaikilla muillakin markkinoilla: lakritsaa, laukkuja, naruja ja muovipusseja ja hassuilla teksteillä varustettuja teepaitoja. Sekä paljon muuta, sillä kojuja on niin monta, että ne täyttävät koko Laitilan keskustan.

Munista ja kanoista ei ole näkynyt jälkeäkään ennen kuin tänään.

Kananpojat kiinnostivat kovasti kaiken ikäisiä.

Munamarkkinat ovat saaneet nimensä siitä, että Laitila on huomattava munapitäjä, täällä on paljon kanoja. Tai on ainakin ollut, en tiedä, miten kanataloudella nykyään menee.

Markkinoiden yhteydessä on aina Rompetori, josta voi löytää mitä tahansa. Kävimme siellä ja muutenkin markkinoilla kuopuksen kanssa, mutta tällä kertaa kova sade latisti markkinatunnelman. Rompetorilla ei päässyt paljon katselemaan myytäviä tavaroita, kun ne olivat enimmäkseen pressujen alla sadetta piilossa. Mutta muuten Rompetorit ovat loistavia paikkoja sille, joka haluaa löytää vaikkapa vanhan polkupyörän, traktorin, pappamopon, auton, vanhoja astioita tai työkaluja. Viime vuonna ostin sieltä kaksi vanhaa puutarhatyökalua, jotka minulla nyt ovat pihan koristeena. Ja mikä parasta, tinkiminen kuuluu kaupantekoon.

Rompetorilta kävelimme Tiihosen kahvilaan ja siinäpä meidän markkinareissumme olikin. Tai no, matkalla poikkesimme sentään kirpputorilla kirkon vieressä. Laitilan kirpputori on ollut aika hyvä paikka tehdä ihan oikeitakin löytöjä, tarkoitan sellaisia, jotka eivät maksa paljon. Nyt juutuin kauniin vanhan tuolin eteen. Se olisi sopinut tänne keittiöön ja ollut kovasti tarpeeseenkin. Tuoli maksoi 28 euroa mikä minusta ei ole paljon. Jätin sen kuitenkin sinne kun kuopus sanoi, että se on rempula (vaikka en ole ollenkaan varma siitä) ja kun en viitsinyt kantaa sitä mukanani. Ehkä haen sen sieltä vielä, jos hyvin käy.

Illalla tein vähän pihatöitä. Istutin vasta nyt ne kaksi päivänsineä ja yhden ruusupavun, jotka eilen ostin. Tarkoitukseni oli vain laittaa ne siihen koriin, josta eilen mainitsin ja viedä kori sitten pienen omenapuun alle. Hommasta tuli kuitenkin vähän monimutkaisempi, kun päätin ensin siistiä omenapuun alustan. Olin kattanut sen hiekalla ja kivillä ja nyt kivet eivät mielestäni olleet tarpeeksi siististi. Niinpä otin ne kaikki pois, toin vähän lisää hiekkaa ja ladoin kiveyksen uudestaan. Samalla istutin kivien lomaan muutaman helmihyasintin. Tähän puuhasteluun sain menemään ainakin kolme tuntia enkä ehtinyt katsoa edes Midsomerin murhia vaikka tarkoitus oli.

Nyt sanon näkemiin vähäksi aikaa. Blogi hiljenee noin viikoksi, sillä saan huomenna lapsenlapset tänne ja keskityn heihin ensi viikon. Palaan taas juhannuksen jälkeen.

Oikein hyvää Juhannusta kaikille!