Ja äkkiä se on ohi. Ojanvarret tunkevat sakeaa nokkosta, voikukat pakoilevat taitavasti ruohonleikkuria, kevätkosteus haihtuu maasta ja tekee sen kivikovaksi. Aika ei riitä. Se ei riitä edes siivoamaan talven jälkiä ajoissa - ennen kuin uusi kasvusto tekee sen vaikeaksi.
Unikot aukeavat.
Silkkipaperilehtien villi hehku ihastuttaa, vaikka oikeastaan tässä kohtaa pitäisi kasvaa keltakukkainen ruusupensas. En oikein tiedä, kuinka tässä näin pääsi käymään.
Alan taas huolestua vedestä, loppuuko se? En ymmärrä, miten Vanhalla Maatilalla on ennen eletty, silloin, kun täällä on ollut paljon ihmisiä ja karjaa. Täällä on vanha rengaskaivo, jonka vesi menee hälyttävän alhaalle, jos kesä on kuiva. Keräämme kasteluvettä tynnyreihin ja meillä on myös tuhannen litran sadevesisäiliö, mutta silti vedestä on joskus pulaa.
En mielestäni tuhlaa vettä. Minua huvittaa laskelma, jonka mukaan jokainen suomalainen käyttää 150 litraa vettä vuorokaudessa. Älkää viitsikö. Jos todella käyttäisin tuon määrän, saisin käydä valveillaoloaikanani kaivolla kerran tunnissa ja silloinkin täyttäisin vain omat tarpeeni. Jos Raine on täällä, täyttäisin ämpäriä jo kerran puolessa tunnissa. Jos tyttäret tulisivat, ei vartin välikään riittäisi. Siihen se päivä menisikin, ämpäri kädessä raahustamiseen, tuomassa vettä sisään ja viemässä likavettä ulos. Kuka uskoo?
Todellisessa elämässä käyn kaivolla 1-2 kertaa päivässä. Sen lisäksi tulee saunassa käytetty pesuvesi, johon riittää yksi ämpärillinen.
Niin no, se kasteluvesi on erikseen. Mutta virallisissa laskelmissa näkyy vain vesijohtoverkoissa kulkeva vesi ja siitä kotipuutarhojen kasteluun käytetty osuus lienee aika pieni?
Mutta silti se kaivo tahtoo kuivua. Olemme vakavasti suunnitelleet porakaivon teettämistä. Nyt suunnitelmat ovat niin pitkällä, että puutarhaan on kaivettu kuoppa peruskallioon asti. Vielä pitäisi löytää tekijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti