Kunnon ihmisellä on asioita

Asiointipäivä kaupungissa on ohi ja olen taas maaseudun rauhassa.

Muistelin tänään Hannu Ahon kirjaa Saara. Sen päähenkilö on laitapuolelle suistuva nuori nainen, joka tapaa vähän paremmin elämässä kiinni olevan miehen. Saara pesiytyy miehen luo, mutta tämä ei oikein kestä naisen alituista seuraa. Niinpä mies aina aamuisin ilmoittaa lähtevänsä asioille.

- Minne asioille? Mitä asioita sulla aina on? Ei mulla ainakaan mitään asioita ole, Saara kerran sanoo.

Toteamuksessa on paljon enemmän syvyyttä kuin ensinäkemältä vaikuttaa. Ollakseen täysivaltainen yhteiskunnan jäsen, pitää olla asioita hoidettavana. Kunnon ihminen hoitaa asiansa. Jos ei ole asioita, ei ole mitään.

Tästä näkökulmasta katsottuna minä olen tänään ollut oikein mallikansalainen, niin uutterasti hoitelin asioitani. Kävin kirjastossa, pankissa, apteekissa, hommasin yhden lahjan, kävin parissa kaupassa ja menin lopuksi Pulssiin (turkulainen lääkäriasema) hakemaan kolmannen tehosteen hepatiittirokotukseeni.

Käyn pankissa tosi harvoin. En nytkään ollut laskuja maksamassa enkä nostamassa rahaa, mutta monet muut olivat joillakin tämäntapaisilla asioilla sikäli kuin ymmärsin. Useimmat vanhoja ihmisiä, joilla kyllä on aikaa jonottaa pitkään, mutta ei välttämättä kuntoa. Toimitin asiaani tiskillä viisi ja viereisen tiskin edessä seisoi vapiseva vanha nainen rollaattoriinsa tukeutuen. Minusta on hävytöntä, että vanhat ihmiset eivät pääse istumaan asioidessaan. Kuka kurja konttorinjohtaja tai markkinointisuunnittelija tai viheliäinen konsultti on keksinyt, että asiointi sujuu nopeammin, kun hitaitten ja kankeitten ihmisten ei anneta istua?   

Pulssissa en muistanut, missä kerroksessa rokotusasema on. Aulassa oli info ja siellä istui nuori mies, joka näytti ihan valokuvamallilta. Ihan totta.

Menin kysymään neuvoa ja häkellyin, kun dressmanmies avasi suunsa ja puhui niin leveää savon murretta, etten ollut saada siitä ensin selvää. Kontrasti oli ällistyttävä. Enkä sano tätä millään pahalla. En siltikään, vaikka sain neuvon mennä väärään kerrokseen.

Rokotusasemalla - sitten kun sinne pääsin - ei ollut yhtään jonoa ja pääsin piikitettäväksi saman tien. Sillä aikaa, kun hoitaja valmisteli rokotusta, katselin esitetelinettä ja tuumiskelin, että monen näköistä ongelmaa täälläkin voi alkaa kehittelemään, jos on taipumuksia sellaiseen. Pelkästään erilaisia esitteitä lukemalla voisi tuntea itsensä perin juurin vaivaiseksi, saada allergian, astman ja aivokuumeen siltä istumalta.

Matkalla maalle poikkesin Raision Kukkataloon. Olin aikonut tutkia kesäkukka- ja perennaosastot kaikessa rauhassa, mutta äkkiä sain niin kamalan suonenvedon jalkaterääni, etten päässyt eteen enkä taakse. Sanoinhan, että lääkäriasema sairastuttaa!

Vakavasti puhuen syytän Xantiaa jalkaongelmistani. Kytkin on vähän raskas eikä huolto ole pystynyt auttamaan asiaa, niinpä vasen jalkani alkaa olla vähän romu. Suonenveto noin rajuna on sentään jotain uutta. Se kesti vaikka kuinka kauan ja näytin varmaan kummalliselta, kun onnuin hyllyjen välissä. Kun kipu sitten alkoi hellittää, olin puutarhakoristeosastolla ja helpotuksesta ilahtuneena ostin tämän lintuhäkin.

Tällaiset lintuhäkit ovat kauniita vaikka en ikinä pistäisi lintua tähän tai mihinkään muuhunkaan häkkiin. Olen jo kertonutkin, että häkkilinnut ovat minulle vähän arka paikka, en kestä ajatusta, että lintu ei pääse lentämään. Tässä häkissä ovi on aina auki. Auki olevan oven symboliarvo on minulle tärkeä, mutta täytyy varmaan sitoa tuo ovi myös pysymään auki, jotta kaunis ajatus ei käänny itseään vastaan. Voisihan käydä niin, että joku epäonninen lintu lentäisi häkkiin, ovi heilahtaisi kiinni ja kun tulen maalle, poloinen makaisi häkissä kintut pystyssä. Tuntisin syyllisyyttä lopun elämääni.

Ai niin, kävinhän minä asiointireissullani myös Akateemisessa Kirjakaupassa. Olin ostamassa onnittelukorttia ja ostinkin oikein kauniin, mutta sitten päädyin pokkarihyllyille ja kuinka ollakaan, kanta-asiakkaille tarjottiin kirjoja 20 prosentin alennuksella. En ollut aikonut ostaa mitään, mutta mukaani tarttuivat Susanna Alakosken Sikalat ja Torey Haydenin Lapsi muiden joukossa ennen kuin sain riistettyä itseni irti ja talutettua kassan kautta ulos.

Voi minua, onnentyttöä. Marklund on vielä vähän kesken, mutta senkin jälkeen on jotain hyvää tiedossa. Ihan niin kuin olisi täytekakkua joka päivä ruoaksi.