Ei minulla mitään univaikeuksia muutenkaan ole, mutta kaupungissa tuppaan heräilemään pitkin yötä. Kaupungin äänet piipaa-autoineen ja kadulla tappelevine humalaisineen herättävät. Täällä on ihanan hiljaista. Kuulen jopa oman sydämeni lyönnit ja olen monta kertaa ihmetellyt, missä tuo kone jyskyttää, ennen kuin olen tajunnut, että se on omassa rinnassani.
Perunat on nyt istutettu.
Kuten näkyy, perunamaa ei ole suuri. Siellä kasvaa myös kurjenmiekkoja ja päivänliloja, sillä minun oli kerran keksittävä joku paikka niille eikä siihen hätään ollut parempaa. Kukat valtaavat muutenkin tilaa kasvimaalta yhtä enemmän. Vihreän pesuvadin oikealla puolella on tuliunikkojen paikka, siis se paikka, missä ne saavat kasvaa. Ne yrittävät kasvaa kaikkialla muuallakin, mutta nyhdän taimet päättäväisesti pois. Pesuvadin takana taas on ruohosipulia, isoja, punaisia unikkoja (eivät ole auki vielä) ja muhkea lipstikka.
Kylvin myös pavut ja herneet. Uhmasin kohtaloa ja jätin harson laittamatta. Ehkä linnut käyvät kaivamassa kylvökseni ylös. Ehkä eivät. En minä tiedä, kuinka älykkäitä nämä linnut täällä lopulta ovat.
Loppupäivä kului ruohonleikkuussa ja kesäkukkia istuttaessa. Kävin Laitilan Puutarhakaupassa ja Agrimarketissa ja toin tullessani ihanan punaisia pelargoneja, petunioita ja ahkeraliisoja sekä muutaman sinisen lobelian. Ja vielä yhden lumihiutale-amppelin.
Mukava päivä. Puuhastellessani mietin, että tämä on nyt sitä leppoistamista. Downshiftaamista. Kai?
Mietiskelyn pontimena oli artikkeli, jonka luin eilen jostain lehdestä. Siinä muuan nuori nainen kertoi elämänmuutoksestaan ja antoi ohjeita muille saman tekemisestä. En pystynyt suhtautumaan kovin vakavasti asiaan, sillä kertoja oli vasta 31-vuotias. Minun näkökulmastani siinä vaiheessa ollaan vasta päästy elämisen alkuun. Tietysti muutoksia parempaan voi aina tehdä, mutta ei ole oikein uskottavaa, että niin nuori ihminen olisi löytänyt Lopullisen Totuuden. Ja että kuinka sitä on voinut ajaa itsensä burnoutiin, kun ei millään laskuopilla ole ehtinyt kovin kauaa olla töissäkään missään? En ymmärrä.
Yhtäkkiä on tullut valtavasti hyttysiä. Kun viimeistelin hernepenkkejäni, huomasin yllättäen olevani vaikka kuinka monen hyttysen uhrina. Yleensä ne eivät ole kovin kiinnostuneita minusta, mutta näille yksilöille tuntuu kelpaavan.
Kaksitoista tuntia reipasta pihaelämää on taas tehnyt tehtävänsä. Luulenpa, ettei tämä iltapuhde enää tästä jatku muuta kuin sillä, että laitan yöpaidan päälleni ja kömmin sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti