Täältä tullaan, elämä

Tulin välillä kaupunkiin. Mukanani on pitkä lista asioita, jotka pitää hoitaa huomenna, ennen kuin palaan takaisin maalle. Tämä päivä oli kuitenkin omistettu valokuvaamiselle; kuopuksen valmistujaiskuvat olivat vielä ottamatta. Niinpä hän sai sonnustautua uudelleen juhlatamineisiinsa, minä otin kameran ja ajoimme Turun Linnan puistoon. Luvan saatuani laitan yhden kuvista tähän.

Olen ottanut itse kaikkien tyttärien ylioppilas- ja valmistujaiskuvat. Esikoisesta on haaveileva runotyttökuva Ruissalon siimeksessä, keskimmäinen hurjastelee junakiskoilla ja kuopus tekee akuankkahyppyjä. Kaikille jotain luonteenomaista.

Valmistumisen jälkeen alkaa arki. Nykyään se alkaa merkillisen usein sillä, että valmistuneet menevät työvoimatoimistoon ja ilmoittautuvat työttömiksi. Tai sitten he menevät työvoimatoimistoon täyttämään kaavakkeita, joilla työnantajat saavat tukea nuoren työllistämiseen. Tavallisia vanhanajan työpaikkoja, joissa työntekijä tekee työtä ja työnantaja maksaa siitä palkkaa, ei tunnu olevan enää ollenkaan. On vain kaikenlaisia tukia ja hämärältä kuulostavia mukakoulutuksia, joiden tarkoitus lienee ollut hyvä, mutta jotka saavat nuoret ja heidän vanhempansa kummastelemaan työmarkkinoiden keinotekoisuutta.

Nuorilla ei ole nykyään helppoa, mutta ei niillä ennenkään ollut. Jos on tavoitellut hyvää  ja arvostettua asemaa yhteiskunnassa, se on aina vaatinut kovia ponnistuksia. Nyt tosin näyttää siltä, että monissa paikoissa työlle pitäisi antaa kaikki, enemmänkin kuin pystyisi. Siihen kenenkään ei pitäisi suostua. On tosi järkyttävää kuulla tarinoita ihmisistä, jotka työpäivänsä jälkeen eivät jaksa muuta kuin itkeä. Mitä elämää se muka on?

Omille lapsilleni toivon, että he löytäisivät työn, joka tuntuu merkitykselliseltä, josta jaksaa innostua ja joka tarjoaisi kohtuullisen toimeentulon. Lisäksi hyviä harrastuksia ja mielenrauhaa niin siitähän jo syntyisi mitä mainioin elämä.