Tanaan olemme Santosissa ja vaikka eilen saimme tiedon, etta laiva paasee kiinnittymaan terminaalin eteen, nain ei kuitenkaan tapahtunut. Joku toinen risteilija, paljon pienempikin viela, oli vienyt parhaan paikan ja me olemme nyt melkein samassa kohdassa kuin viimeksikin, parin kilometrin paassa matkustajaterminaalista.
Tanaan lahdimme kuitenkin ulos jo kohta yhdeksan jalkeen aamulla. Tosin on korttienvaihtopaiva, mutta saimme eilen oikein sahkopostiviestin jossa sanottiin, etta saan uuden korttini neuvonnasta heti aamulla. Sainko? En. Mutta ulos lahdettiin.
Emme edes aikoneet Sao Pauloon, joka on se varsinainen nahtavyys taalla. Santos on Sao Paulon satama ja kaupunki sen ymparilla elaa enemman tai vahemman satamasta eika ole mikaan merkittava turistipaikka. Kaupungin keskusta ei ole kovin kaukana satamasta, mutta meilta meni toista tuntia, ennen kuin olimme siella. Ensin jonotimme pois laivasta, ajoimme linja-autolla matkustajaterminaaliin (kun kavella ei saa), jonotimme taksia ja sitten ajoimme taksilla keskustaan, hyvin hitaasti, silla matkalla oli tietyo ja muutenkin ruuhkaa.
Kun sitten lopulta paasimme kaupungille, totesimme, etta sehan on ihan hauskannakoinen paikka. Ne, jotka olivat jo aikaisemmin kayneet siella sanoivat, ettei siella ole "mitaan". Mitahan he sitten odottivat, silla olihan siella kaikkea, mita kaupungeissa yleensakin on, kauppoja, ravintoloita, puistoja, patsaita ja kirkkoja? Sikseensa aika siisti paikka.
Tuo "sikseensa" sisaltaa puuttuvine aapilkkuineen sen varauksen, etta vaikka Santosissa oli paljon siisteja rakennuksia ja sen nakoisia kahviloita, joihin olisi voinut menna, niin kylla rappiota ja roskaa nakyi sitakin paljon. Ja kodittomia ihmisia, heita naki joka puolella, jalkakaytavillakin nukkumassa.
Vaikka Brasiliassa ollaan kovin suurpiirteisia roskaamisen suhteen, on maassa erittain tiukka tupakkalaki. Taalla ei saa polttaa oikein missaan. Kun laiva on satamassa, tupakointi on kielletty kaikkialla muualla, paitsi 12. kannella, paljaan taivaan alla. Edes neloskannella ulkona tai parvekkeellisten hyttien parvekkeilla ei saa polttaa. Tupakansavu ei kerta kaikkiaan saa menna kenenkaan sivullisen, viattoman uhrin nenaan. Vasta, kun laiva on tunnin matkan paassa satamasta, matkustajat saavat taas tupakoida laivan tupakointialueilla. Niita ei ole yleensakaan paljon, silla laiva on teoriassa savuton.
Taman lahemmaksi sademetsaa en toistaiseksi ole paassyt. Tama puisto oli Santosin keskustassa ja siella oli aanesta paatellen myos kaikenlaisia eksoottisia lintuja. En osunut nakemaan yhtaan, silla puut olivat rehevia ja niiden latvukset kovin ylhaalla.
Paluumatka laivaan oli hikinen. Otimme taksin, jossa ei ollut ilmastointia ja kun taalla on nyt noin 30 astetta lamminta, oli takapenkilla aika tukalat oltavat. Asiaa ei yhtaan parantanut korvan juuressa olevasta kaiuttimesta raikaava samba. Taalla selvasti suositaan kovia aania, niin etta jos soitetaan, soitetaan lujaa. Brasilialaiset pitavat keskenaankin aikamoista mekkalaa vaikka istuisivat saman poydan aaressa.
Kun lahdimme laivasta, minulle sanottiin, etta saisin uuden korttini, kun tulen. Saamassamme sahkopostissahan luki, etta saan sen infosta, mutta infossa sanottiin, etta saan sen terminaalista. No, kun paasimme sinne asti ja saimme hiet pyyhittya silmistamme, naimme, etta suuri terminaali oli tapotaynna ihmisia, jotka jonottivat laivaan paasya. Meidan uudet matkustajamme. En tiennyt, pitaako minun jonottaa heidan kanssaan vai onko jokin muu keino tai paikka tai jotain, joka pelastaisi meidat pois sielta ja arviolta pari tuntia kestavalta jonotukselta..
Kun ei muutakaan jaksettu keksia, menimme terminaalin baariin ja ostimme oluet. Olemme nyt joka satamassa juoneet yhden paikallisen oluen ja kun sita ei viela tahan mennessa oltu tehty - kun kaupungilla ei tullut tarpeeksi houkuttelevan nakoista paikkaa vastaan - oli nyt hyva aika. Paatimme katsoa, josko jono ehtisi vahan lyheta ennen kuin olut on loppu.
Pelastus tuli sitten virkapuku paalla. Kanadalainen Jana ja meksikolainen Rosy, jotka olivat huolehtimassa uusien matkustajien laivaantulosta, tulivat pitamaan kahvipaussia ja nakivat meidat. Sita tieta paasin sitten jonon ohi kadessani paperi, joka todisti, etta mina olen mina ja liikun oikeilla asioilla. Sen uuden kortin sain laivassa. Rainehan olisi paassyt jonon ohi joka tapauksessa ja minakin, jos minulla vain olisi ollut se kortti.
Huomenna olemme taas Riossa ja silloin meidan on tarkoitus kayda Kristus-patsaalla, jos suinkin paasemme lahtemaan tarpeeksi ajoissa. Henkilokunnale on jarjestetty oikein linja-autoretki sinne, joka maksaa 65 dollaria per henki. Kysyimme viimeksi Riossa terminaalin edessa odottaneilta taksikuskeilta, paljonko maksaisi matka patsaalle ja takaisin. 60 dollaria, meilta kahdelta siis.
Emme aio osallistua henkilokuntaretkelle, se ainakin on nyt paatetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti