Toiset saavat paansarkya kaikesta mahdollisesta, minulla oireilee vatsa. Muistan, etta jo pienena tyttona joskus ajattelin, milta mahtaisi tuntua, jos vatsaan ei sattuisi enaa koskaan? Vielakin haaveilen siita, mutta ei se ole tehnyt tuota keskivartaloa yhtaan sen yhteistyokykyisemmaksi.
Olen kuitenkin selvinnyt aika vahalla kun ottaa huomioon, mita kaikkea olen talla matkalla syonyt. Esimerkiksi taman aamiaisen, joka ei ole taalta laivalta, vaan jostain Arizonasta Ameriikan-turneereitilta. Jos yopaikassamme ei oltu tarjottu kunnon aamiaista, etsimme aina ensi toiksemme jonkun kuppilan, josta sellaisen sai. Ja tama tassa kuvassa on nyt aito, amerikkalainen aamupala. Minakin soin kaiken, vaikka muuten olen aamuisin yksi-banaani-ja-kaksi-siivua-leipaa-iankaikkisesta-iankaikkiseen -ihminen.
Kylla tama tasta taas. Huomenna varmaan kaikki on paremmin.
Selasin kalenteria tanaan ja huomasin, ettei enaa ole kuin kolme ja puoli viikkoa siihen, kun lahdemme kotiin. Kasilla alkavat olla viimeiset hyvat mahdollisuudet keskittya paasykoekirjoihin. Olen nyt lukenut niita kaikkia sen verran, etta asiat alkavat olla jollakin tapaa hallussa. Tanaan ryhdyin tekemaan tiivistelmaa vaikeimmasta kirjasta. Alleviivaukset olen tehnyt jo aikaisemmin.
Yksi opiskelun kynnyksista on oppia, miten itse parhaiten oppii. Mina en opi mitaan pelkastaan lukemalla. Olen huono keskittymaan ja ajatukseni lahtevat helposti omille teilleen. Tarvitsen kaikenlaista askartelua lukemisen ohessa: tiivistelmia, kuvia ja sita, etta asiat voi jotenkin yhdistaa johonkin tuttuun. Lukioaikana minulla oli kaytossa iso piirustuslehtio - on se kotona vielakin -, johon piirtelin varikkaita kuvia ja muistilaatikoita erityisesti biologiasta ja matematiikasta. Kieltenopintojen tueksi liimailin keltaisia muistilappuja keittiokaappeihin ja vessan seinaan ja kaytin ahkerasti kirjojen mukana tulleita cd-levyja. Niissa yhdistyivat mainiolla tavalla kuulo, nako- ja tuntoaisti, kun paasi itsekin kirjoittamaan.
Se, etta me ihmiset olemme erilaisia oppijoita saa minut aina toivomaan, etta kouluikaisten lasten vanhemmat olisivat lempeita jalkikasvuaan kohtaan eivatka pakottaisi naita lukemaan. Etta ensin ainakin selvittaisivat, oppiiko piltti lukemalla mitaan vai ei.
Laivaelamasta ei nyt tanaan ole taman enempaa kerrottavaa. Ehka kuitenkin se, etta meidan mukava costaricalainen hyttisiivoojamme ei ole enaa moneen paivaan kaynyt. Taalla on pulaa hyttisiivoojista ja kun heista on pulaa, heidat otetaan ensimmaiseksi pois miehistohyttien siivouksesta. Totta kai. No, on taalla kaynyt yksi jos toinen sen jalkeen, mutta kovin epasaannollisesti, nytkaan ei kahteen paivaan ketaan.
Ei meilla kotonakaan joka paiva pesta vessaa tai vaihdeta lakanoita. Mutta kun paahousekeeperi puolustelee tata siivottomuutta silla, etta hanelta puuttuu tyontekijoita. Eihan se missaan muuallakaan ole puolustus, eivat tarjoilijat voi sanoa, etta tanaan tarjoillaan vain osalle asiakkaista tai konepuolen miehet ilmoittaa, etta koneet kayvat vain puoli paivaa, kun on henkilokuntapula. Tasta taalla nyt kiistellaan, paivittain melkein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti