Ei se mitaan. En olisi muutenkaan ehtinyt, silla meillahan oli tama korttienvaihtopaiva taas tanaan. Kertauksena viela, etta risteilykortti on luottokortin kokoinen kortti, joka toimii kulkulupana ja ostosten maksuvalineena laivassa. Meidankin, jotka jaamme laivaan, pitaa vaihtaa korttimme uuteen aina, kun risteily paattyy.
Viime kerralla korttienvaihto oli vieda hermot. Sotkusta oli opittu jotain, silla talla kertaa se sujui paljon paremmin. Meidat oli kutsuttu sahkopostilla samppanjabaariin puoli kahdeksitoista. Ei suinkaan samppanjaa nauttimaan, vaan odottamaan. Odottaminen kuitenkin palkittiin jo vajan tunnin paasta, kun tuli kutsu hakea infosta kortti. Sitten viela uloskayntiin otattamaan itsestaan uusi valokuva ja asia oli silla selva. Valokuva otetaan, koska joka kerta, kun lahdemme laivasta tai tulemme sielta, tyonnamme korttimme lukulaitteeseen, joka nayttaa vartijalle myos kuvamme.
Puolenpaivan aikaan laivassa alkoi olla aika tyhjaa. Ihmiset lahtivat pois, suurin osa varmaan lentokentalle.
Hain itselleni kahvia, nojailin kaiteeseen ja seurasin ihmisten lahtoa pitkan aikaa. Valilla kavin katsomassa, mita laivaan lastattiin. Ainakin laatikoittain vihanneksia ja banaaneja, joita ihmeen harvoin on kuitenkin tarjolla. Samaan aikaan kun laivan ulkopuolella ahkeroitiin, ahkeroitiin vahintaan yhta paljon sisalla. Joka puolella siivottiin, kohennettiin paikkoja ja valmistauduttiin kaikella tapaa uusien matkustajien tuloon. Silla valin nama uudet odottelivat jo satamaterminaalissa paasya linja-autoihin ja laivaan.
En ihan ymmarra, mita hienoa suuruudessa on. Kun laivaan mahtuu tuhansia matkustajia, se tietaa vaistamatta ruuhkaa, jonotusta ja tungosta. Suuruus ei koskaan voi olla luksusta, vaikka sita sellaisena markkinoitaisiin. Taalla ihmisten kulkeminen esimerkiksi laivasta pois on aika hyvin jarjestetty. Kaikkia ei paasteta jonottamaan miten sattuu, matkustajat kutsutaan kansi kerrallaan ja toiset saavat odottaa. Mutta silti jonot ovat pitkia. Varsinkin, kun tullaan laivaan ensimmaista kertaa, terminaalissa seisominen (onnekkaimmat saavat istumapaikan) voi olla tuskallista.
Uusia matkustajia alkoi tulla heti, kun viimeiset olivat lahteneet. He paasivat hytteihinsa yhden jalkeen iltapaivalla, siihen mennessa hyttisiivoojien piti olla valmiita. Olin taas katsomassa, kun matkustajat tulivat. He olivat iloisia, jopa riehakkaita, innoissaan. He ottivat toisistaan kuvia jo heti sisaankaynnissa. Myos laivan valokuvaaja oli pystyttanyt laivakulissin sopivan paikkaan ja sen edessa ihmiset kuvauttivat itsensa ( ja ostavat kuvat myohemmin itselleen). Ihmiset olivat taynna iloista odotusta.
Hytit, jotka olivat olleet jonkun toisen asuntona viela hetki sitten, oli siivottu ja puettu uusiin, puhtaisiin vaatteisiin. Ihminen, joka astuu sisaan, ei ajattele, etta aamulla tuossa kauniisti sijatussa vuoteessa nukkui joku toinen. Han nakee vain sen, etta kaikki on siistia ja hienoa eika mitaan kiiretta ole nyt, kun on tultu rentoutumaan..
Ylellisyyden illuusio on luotu taas kerran ja kaikki alkaa alusta.
Ilmapallotkin oli laitettu tervetulotoivotukseksi.
Laiva lahtee jo viidelta iltapaivalla, joten siina syy, miksi emme voineet edes ajatella lahtea minnekaan. Jos jo satamasta paaseminen ja takaisin tuleminen nielee jopa nelja tuntia, niin eihan siina mitaan ehdi. Tulemme tanne uudestaan viela monta kertaa ja jos hyvin kay, saamme paremman laituripaikan, lahempana terminaalia. Huomenna olemme Rio de Janeirossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti