Laivan keinunta rauhoittui kun paasimme tahan. Jaimme paikoillemme lahes kahdeksi tunniksi, jotta kaikilla olisi mahdollisuus ikuistaa kayntinsa tassa kuuluisassa paikassa. Nahtavyys itse ei ollut kummoinenkaan, kuten voitte nahda.
Kun katsoo oikein, oikein tarkkaan, kuvan keskella olevan matalamman kallion paalla nakyy rakennus. Siella on majakka ja majakanvartijan talo, jossa han perheineen asuu. Kap Hornin majakanvartijan tyo lienee kohtalaisen yksinaista puuhaa.
425 metria korkea kallio, josta Kap Horn on saanut nimensa, nakyy takana oikealla. Paikka sijaitsee 146 kilometria etelaan eilisesta satamastamme, Ushuaiasta.
Kap Hornin kiertaminen on ollut kunnia-asia merenkulkijoille. Suomalaisia, Kap Hornin kiertaneita naisia ei taida olla kovin montaa, mutta vaikka nyt olenkin yksi heista, en tunne tehneeni mitaan erityista merimiestekoa. Tallaisen kolossin kyydissa tamakin temppu onnistui suht helposti.
Toista on ollut entisajan merenkulkijoilla. Ties kuinka monta hylkya ja merimiehen hautaa allamme parhaillaankin on? Kun katsoo naita vesia lahelta voi vain hamarasti kuvitella, mita taalla purjehtiminen on joskus ollut. Paikan tekee erityisen vaaralliseksi nopeasti vaihtuvat ja oikulliset olosuhteet, petolliset kivikot seka jaavuoret, joihin voi tormata.
Suomen Joutsen purjehti taalla 1936. Se teki silloin matkan, joka suuntautui moniin samoihin satamiin, joissa mekin kaymme. Joutsen ankkuroitui muun muassa Callaoon Perussa, Valparaisoon Chilessa ja Rio de Janeiroon Brasiliassa. Laivalla oli mukanaan Suomen Vientiyhdistyksen teollisuustuotteiden vientinayttely.
Suomen Purjelaivasaation kuunari Helena teki matkan Suomen Joutsenen jaljilla 2006.
Ensimmainen suomalainen, jonka tiedetaan kayneen taalla, oli turkulainen Herman Sporing. Han naki Kap Hornin 26.1.1769. Englantilaisen tutkimusalus Endeavourin mukana assistenttina ja piirtajana olleelle Sporingille matka oli samalla viimeinen: han kuoli sen aikana.
Kaikki kuvasivat innokkaasti kivikasaa, vaikka kuvausolot olivat huonot. Pian kuvassa nakyvan hetken jalkeen tuuli yltyi ja kansille ei enaa paastetty ketaan.
Olemme nyt lopullisesti jattaneet Tyynen Valtameren ja siirtyneet Atlantille. Samalla veden vari on vaihtunut sinisesta ja vihreasta harmaaksi. Edessamme on parin paivan matka Montevideoon.
Laivan kasino on ollut suljettuna nyt, kun olemme Argentiinan aluevesilla. Paikallinen lainsaadanto ei salli tallaista uivaa uhkapelipaikkaa. Ehka juuri sen takia emme poikkea muihin Argentiinan satamiinkaan, kasino on laivalle tarkea tulolahde.
Seuraavaksi tama kaphoornari ottaa esiin meksikolaisen silitysrautansa ja ryhtyy silittamaan. Sovimme eilen Rainen kanssa, etta menemme illalla matkustajapuolelle syomaan. Olin vahan laittautunut sita varten ja pukenut paalleni vastapestyt ja -silitetyt housut. Juuri kun olin pohtimassa, laittautuisinko oikein viimeisen paalle ja pistaisin vahan ripsivaria, Raine soitti ja kertoi, etta joutuu jaamaan ylitoihin. Jatin ripsivarit laittamatta, mutta menin kuitenkin Windjammer-ravintolaan. Tiputin puhtaille housuilleni pari ranskanperunaa ja sain niihin ison rasvalaikan. Ei muuta kuin pyykkaamaan uudestaan. Ja nyt siis silittamaan.
Ehka mina voisin olla ainoa suomalainen nainen, joka on silittanyt Kap Hornilla?
Kiitos sinä rohkea silittäjänainen, että sain nähdä Kap Hornin. Arvelinkin, ettei se kovin kummoiselta näytä. Matkapäiväkirjaasi on ollut mukava seurata. Ei tarvitse itse potea matkapahoinvointia.
VastaaPoista