lauantai 11. kesäkuuta 2011

Lukemisen riemua ja ruukkuistutuksia

Taidehistorioitsija Anna Kortelainen kertoi taannoin eräässä kolumnissaan, miten lukemisen riemu oli ollut häneltä hukassa. Hän muisteli junamatkaa, jonka viihdykkeeksi hän oli ottanut kirjan, mutta ei sitten kyennytkään lukemaan sitä. Lopulta hän laittoi kirjan kiinni ja tuijotteli apeana ikkunasta ulos.

Pystyin samaistumaan Kortelaiseen täysin. Minullakin on muutaman viime vuoden aikana ollut vaikeuksia lukea muita kuin oppikirjoja. Eikä niitäkään ole ollut helppo lukea, vaan pakko.

Luen aina sängyssä ennen nukahtamista. Siihen riittää kaksi-kolme sivua. Yhden romaanin lukeminen sillä tahdilla kestää niin pitkään, että olen jatkuvasti joutunut uusimaan kirjastolainani sallitut kolme kertaa.

Nyt tuntuu siltä, että lukemisen riemu alkaa löytyä uudestaan. Pari päivää sitten Laitilan kirjastosta lainaamani pino on huvennut jo puoleen. Haluaisin vain istua ja lukea ja joudun patistelemaan itseäni pihatöihin. Helle on ollut ihana tekosyy pysytellä enemmän sisällä.

Lukemisen riemun tosin voi kyseenalaistaa, sillä kun tänä aamuna sain pinon kolmannen kirjan loppuun, olin samalla kuluttanut paketillisen nenäliinoja. Kirjat olivat kaikki kovin surullisia: huutolaislapsista kertova Orjamarkkinat, anorektikon äidin kirjoittama Tapa minut, äiti ja aivan kauhea, lapsen hyväksikäyttöä kuvaava Vaiennettu Anna.

Niinpä pyyhinkin nenäni ja silmäni ja päätin, että nyt saa nyyhkiminen riittää. Tosielämän kauheuksista siirryin kuvitelmien pariin ja aloitin Liza Marklundin kirjan Paikka auringossa. Siinä on sentään "vain" murhia.

Tämän päivän ulkotyöt jäivät parin ruukkuistutuksen laittamiseen. Ostin eilen Agrimarketin alennusrullakosta neljä riippapelargonia á 50 senttiä. Minusta on hauska yrittää elvyttää kasveja, jotka eivät enää muille kelpaa, antaa niille vielä yksi mahdollisuus.

Istutin pelargonit isoon ruukkuun yhdessä Mustasilmäsusanna-köynnöksen kanssa. Ruukun laitoin pienen omenapuun katveeseen.


Sanomme tätä hääpäiväpuuksi, sillä istutimme sen hopehääpäivämme kunniaksi neljä vuotta sitten. Talvella rusakot olivat syöneet puun runkoa niin pahasti, että se todennäköisesti kuolee. Annan sen kuitenkin olla vielä paikoillaan ja nyt se saa toimittaa köynnöstuen virkaa.


Oletan, että köynnös tuosta kasvaa ja haluaa kiivetä ylemmäs. Laitoin metallilankaa ruukun ympärille ja sidoin siitä neljä pitkää kalastajalangan pätkää ylös puun oksiin. Laitoin langat solmuun vähän köynnöksen yläpuolelta, jotta sen olisi helppo löytää langan pää, kun se lähtee kiipeilemään. Saas nähdä, mitä tapahtuu.

Tämän lisäksi täytin kaksi isoa saviruukkua mullalla ja istutin niihin kevätvuohenjuurta ja neidonkurjenpolvea, ihan vain siksi, että nitä sattuu olemaan joutilaana. Ruukut ovat nyt tuolla pihan reunalla, paikassa, johon olen suunnitellut yhtä ja toista (tämä on se suurin puutarhaosasto täällä, se, johon on Suunniteltu Yhtä Ja Toista).

Aitan seinustalla kukkii tuoksuköynnöskuusama. Se ei ole vielä vanha, mutta on jo käynyt risuiseksi. Turhaan ei näköjään neuvota, että sitä pitää leikata säännöllisesti. Mitähän se sanoisi, jos sen leikkaisi kokonaan alas? Onko kenellekään kokemusta?

Olin aikeissa mennä leikkaamaan ruohoa, mutta juuri silloin alkoi sataa. Pienestä pilvestä putosi rankka kuuro, joka kasteli nurmikon. Märkää ruohoa ei voi leikata.

 Ei auta muu, kuin vetäytyä Marklundin seuraan.

1 kommentti:

  1. Helei! löysin sattumalta blogiisi. Täälläpä onkin viihtyisää! Mukavaa löytää uusia puutarhahöperöitä! Olet lukenut paljon rankan oloisia kirjoja! Hyvä sentään että sinulla on puutarha, jossa saat vastapainoa surullisille tarinoille. Meilläkin odotetaan sadetta. Minulle se kelpaisi. Oikein mielellään saisi sataa oikein kunnolla, itse en oikein ole helleihmisiä...
    Tervetuloa vain blogiini käymään joskus. Mukavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista