Kiipeilemässä

Sadetutkasta on tullut minulle jokapäiväinen työkalu. Tänäkin aamuna tarkistin sadetutkasta, mahtaisiko päivään mahtua yhtään poutaista hetkeä ja kyllä vaan, kyllä mahtui. Pouta tuli ihan luvattuna aikana ja silloin menin pihalle ja siivosin viimeisen kesäkukkaistutuksen pois. Nyt onkin taas satanut ja tulee satamaan (sadetutkan mukaan) ainakin seuraavat kaksi päivää. Toivottavasti Joulupukilla on jokin vesikulkuneuvo, reellä tänne ei ole asiaa.

 

Tässä vielä yksi pieni somistus, jonka tein Loviisan Aitasta ostamillani tarvikkeilla. Muuten olen käyttänyt aikani kiillottamalla kuparipannuja ja pyyhkimällä keittiön yläkaappien päällyksiä.

Yläkaappien päälle kertyy helposti inhottavaa, rasvaista pölyä, jota on hankala puhdistaa jo siksi, että kaapit ovat usein aika korkealla. Laitankin kaappien päälle talouspaperia; kun kiipeän katsomaan, mitä kaappien päälle kuuluu, vaihdan samalla paperit, pyyhin vähän ja se on siinä. Suosittelen, pääsee paljon helpommalla.

Tällaisessa vanhassa talossa huoneet ovat korkeita eikä minnekään ylety ilman, että ottaa jotain jalkojensa alle. Yläkaappien päällyksiin pääsen käsiksi vasta, kun siirrän keittiön pöydän kaappien eteen ja kiipeän pöydälle. Joka paikkaan en ylety sittenkään; välillä pöydän päälle on vielä nostettava tuoli ja kiivettävä sille. Tänään, ennen kuin kiipesin, pistin puhelimen taskuuni sen varalta, että putoan. Nimittäin jos putoaa ja loukkaa, on aika ikävää, jos puhelin on jossain, jonne ei sitten enää pääse.

Vai saisikohan apua kuitenkaan? Olen kuullut aika uskomattomia tarinoita häytyskeskuksen ja asiakkaiden epäonnistuneista kohtaamisista ja alan nyt epäillä, että ambulanssia ei lähetetä, jos itse pyytää.

- Et sä mitään autoa tarvii kun pystyt itse soittamaan.

Se, että on ainoa paikalla olija, ei käy lieventävästä asianhaarasta?