Kuvassa on tosiaan vain koiria eikä yhtään lasta. Yritän olla pidättyväinen mitä tulee ihmisten kuvien ja muiden yksityisten tietojen julkaisemiseen ja se pätee tietysti myös lapsiin. Erityisesti heihin. Kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin kertoo lastensa asioista vaikkapa facebookissa; jonain päivänä piltit oppivat lukemaan, liittyvät nettiyhteisöihin ja löytävät kaikki nolot viestit.
Lasten nolaaminen oli ihan tavallista silloin, kun minä olin pieni ja taitaa olla edelleen. Se on todella sydämetöntä. Ihmisten, isojen ja pienten julkinen häpäisy - vaikkakin muka huumorin varjolla - on aivan kauheaa.
Muistan eräät vanhemmat, jotka naureskellen kertoivat, miten olivat huijanneet pikkutyttöään. He asuivat paikassa, jossa oli kioski näköetäisyydellä. Eräänä päivänä he olivat valehdelleet tytölleen, että kioskilta saisi ilmaiseksi karkkia kun vain käy pyytämässä. Tyttö lähti innoissaan matkaan ja vanhemmat katsoivat ikkunasta, miten tytär nolostui perin pohjin. Käsittämätöntä. Ja että vielä kehtaavat kertoa.
Mutta vaikka kuvassa siis on vain koiria, vietin päiväni myös lasten kanssa. Ja illalla pääsin vielä koulun joulujuhlaan, jossa tyttärentytär oli Lucia-kuorossa ja tyttärenpoika neljäs adventtikynttilä. He suoriutuivat osistaan hienosti elleivät suorastaan poikkeuksellista lahjakkuutta osoittaen (tähän tulisi hymiö jos käyttäisin niitä).
Oli ihanaa istua hyvin järjestetyssä joulujuhlassa ja vain nauttia kaikesta ilman, että oli tarvinnut ommella yhtään esiintymisasua tai kerätä rahaa mihinkään rekvisiittaan. Katselin opettajia, jotka ohjasivat ja paimensivat hyvin valmennettuja oppilaitaan. Ajattelin, että opettajan ammatissa kutsumuksella täytyy olla joku sija, muuten kukaan ei voi näyttää noin asialleen omistautuneelta.
Niin jouluista. Enkeli Rafael virnisteli leveästi ikkunaverhoista tehdyt siivet lepattaen ja tietäjän kruunu putosi ja kopsahti seimeen kapaloidun Jeesus-lapsen päälle. Jouluyö, juhlayö soi ja mammat pyyhkivät silmiään.
Kaikki oli kuten pitääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti