Koska olen osuuskunnassa uusi, tapasin muita jäseniä nyt ensimmäistä kertaa. Mukavaa väkeä, muuta ei voi sanoa. Ja ruokakin oli hyvää. Ilma sen sijaan ei ollut; kun kävelin äsken kaupungin halki kotiin, satoi ja tuuli rankasti ja iso musta sateenvarjoni kääntyi nurin monta kertaa.
Siinä myrskyn halki taivaltaessani mietin muun muassa jouluperinteitä. Useimmat jouluun liittyvät asiat ovat ihan mukavia, mutta on yksi traditio, jota en koskaan ole ymmärtänyt; tiernapojat. Minusta koko kuvaelmassa on kaikkine naaman mustaamisineen, ihmeellisine laulunloilotuksineen ja tähdenpyörityksineen suorastaan jotain pakanallista. Vastenmielistä.
Meillä osuuskunnassa ei ollut tiernapoikakuvaelmaa. Kiitos siitä.
Nyt alan toivoa, että sade hellittäisi huomiseksi. Tahtoisin pestä ikkunat ennen joulua ja ajattelin tehdä sen huomenna.
Ja kyllä tämä on niin keski-ikäistä tätielämää tämä. On oltu pikkujouluissa ja vielä sujuu kirjoittaminen. Joskus muinoin en olisi uneksinutkaan kotiin lähdöstä vielä tässä vaiheessa. Nyt vasta juhlatunnelma olisi alkanut olla huipussaan ja lystiä piisannut aamuun asti.
Vaan on tämä keski-ikäisyys sentään ihanaa, kun ei enää tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti