Joulun ihanin lahja

Taisin saada joulun parhaan lahjan jo nyt. Katsoin äsken sähköpostiini ja siellä oli viesti ihanalta yliopiston äänne- ja muoto-opin kurssin opettajaltamme. Hän pahoitteli, ettei ollut ehtinyt saada uusintatentin tuloksia kurssisihteerille ennen joulua, mutta koska halusi säästää minut joulun yli odottelulta, kertoi, että tenttini meni hyvin ja sain siitä sen kaivatun kolmosen. Kiitos!

Nyt voin turvallisin mielin jatkaa opiskelua, sillä yksi vaikea tentti on suoritettu niin, että se kelpaa missä tahansa. Tosin mieltäni ihan vähän kalvaa, että miksi nytkin sain "vain" kolmosen, miksen parempaa, mutta nyt lyön itseäni nuijalla päähän ja sanon, että lopeta tuo ja ole tyytyväinen.

Jouluvalmistelut ovat sitä vailla, että käyn hakemassa muovikuusemme kellarista ja ripustan koristeet. Teen sen huomenna. Tänään aloitin päiväni ajamalla hautausmaalle. Kävin appivanhempieni haudalla ja vein sinne kynttilät.

Omatkin vanhempani ovat Turun hautausmaalla, mutta ihan toisella laidalla, Muistolehdossa. En lähtenyt tällä kertaa sinne ollenkaan, sillä Muistolehto on joka tapauksessa täynnä kynttilöitä. Tälle haudalle taas kukaan muu ei niitä tuo.

Hautausmaalla käyminen ei kuulu omiin jouluperinteisiini, mutta Raine on tottunut käymään siellä joka joulu. Hänelle se on tärkeää ja kun hän ei nyt itse pääse, minä menen. Muutamana jouluaattona olen käynyt hautausmaalla illalla ja kävellyt pimeän hautausmaan poikki täältä vanhalta puolelta Muistolehtoon. Sitten olen tietysti eksynyt, kun polkuja menee joka suuntaan. Nyt päätin, etten lähde tänne aattona vaan aatonaattona ja aamulla aikaisin, kun ruuhkaa ei vielä ole.

Anoppini olisi täyttänyt sata vuotta nyt joulukuussa. Meillä oli 47 vuotta ikäeroa ja kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, hän oli jo lähes seitsemänkymmenen. Hän oli tavattoman hyväsydäminen ihminen, joka ei tainnut eläessään saada tarpeeksi kiitosta kaikesta, mitä teki toisten hyväksi. Näinhän se menee; on sitten kyse omista vanhemmista tai appivanhemmista tai kenestä tahansa, kun he poistuvat tästä maailmasta kaikki ärsytykset ja erimielisyydet unohtuvat ja muistaa vain sen hyvän, jonka he jättivät jälkeensä. Silloin joutuu väistämättä huomaamaan, että olisi itsekin voinut monta kertaa käyttäytyä vähän paremmin ja yrittää olla huomaavaisempi.

Huomenna on kuitenkin jouluaatto ja tiedoksi vain, että minä en mene minnekään. Olen täällä, Ruusupensaan takana ja kirjoitan huomennakin. Nyt käyn viemässä koiran iltapissalle ja sitten laitan kinkun yöksi uuniin.