Turun Sanomat vainoaa minun joulukinkkuani

Kävin tilaamassa joulukinkun. Yleensä olen ostanut sen Citymarketin kylmäaltaasta, mutta tällä kertaa päätin hankkia luomukinkun ja siksi suuntasin Turun keskustassa olevaan uuteen Finska-nimiseen kauppaan. Se myy pelkästään luomu / lähiruokaa.

Luomuostokseeni on vähintään osasyyllisenä maakunnan suurin päivälehti Turun Sanomat. Lehdessä on viime aikoina ollut useita negatiivissävyisiä juttuja sianlihantuotannosta. Jos olisin taipuvainen vainoharhaisuuteen, voisin kuvitella, että joku sikafarmari on pahan kerran suututtanut jonkun päätoimittajan tai toimituspäällikön mutta onneksi minussa ei ole tällaista taipumusta yhtään. On puhdasta sattumaa, että näin kuumimpaan kinkunostoaikaan lehdessä esitellään sianlahtausta sanoin ja etenkin kuvin. Tänään viimeksi.

Luomupossun loppu ei ole sen kummempi kuin suursikalassa kasvaneen tehopossunkaan, mutta jospa eletty elämä olisi sentään ollut leppoisampaa.

Kaupunkireissuni suuntautui myös Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille. Jouluisessa tunnelmassa oli vähän hakemista, kun vettä tuli niin kovin.

Minäkin olen ollut pari kertaa myymässä joulumarkkinoilla; keskimmäinen tytär teki muutama vuosi sitten töitä eräälle taidetakojalle ja olin auttamassa nuorta myyjätärtä. Se oli hauskaa, vaikka aika kylmää puuhaa.

Kotiin palattuani vaihdoin vaatteet ja lähdin koiran kanssa lenkille. Laitoin jalkaani tavalliset lenkkitossut kun ajattelin, että kun ei ole pakkasta, niillä tarkenee.

Virhe!

Oli niin liukasta, että hyvä kun selvisin takaisin kotiin taittamatta luitani. Pimeys, sade ja siellä täällä oleva jää on tappava yhdistelmä. Eikä vahva, innokas koira remmin päässä tee asiaa helpommaksi.

Koiralenkin jälkeen luin vähän aikaa kielioppia ja poljin sitten kuntopyörää. Yritän kehittää itselleni oikein syvän riippuvuussuhteen Kettleriin. Luin jostain, että tällainen riippuvuus sijaitsee pikkuaivoissa ja sen kehittyminen kestää jonkun aikaa, muutaman viikon. Meidän yhteiseloamme on kestänyt vasta niin vähän aikaa, että olemme tuskin edenneet kunnon seurusteluvaiheeseen, riippuvuussuhteesta puhumattakaan. 

Tiedän, että Suomessa(kin) on tuhatmäärin hylättyjä kuntopyöriä. Niitä otetaan hetken huumassa kuin lemmikkieläimiä ja jätetään sitten hoitamatta, kun innostus lopahtaa. On jopa kuntopyörätehtailijoita, jotka myyvät kenelle tahansa ja viis veisaavat mitä laitteille sen jälkeen tapahtuu. Tai niiden uusille omistajille.
Vaikka eipä heille juuri mitään tapahdu.