Esimerkiksi Laitilan Sanomissa oli tänään kolumni, jossa arvioitiin suomalaisten joulunviettotaidot ala-arvoisiksi. Ei osata ostaa lahjoja, ei syödä oikein, ei edes aloittaa joulun viettoa oikeaan aikaan. Jouluvalotkin ovat naurettavia. Ihan kaikki menee pieleen.
Miksi tällainen ihminen, jolla selvästi on joulun vietto hanskassa, ei ryhdy konsultiksi meille väärän joulun viettäjille? Avun tarve on julkisen arvostelun määrästä päätellen huutava. Miksi annetaan tämän kurjuuden jatkua, kansalaisten istua typerissä joulupöydissään, tyhmästi koristelluissa ja sanoinkuvaamattoman huonosti valaistuissa kodeissaan?
Sitä miettien otin esiin Kauneimmat Joulukoristeeni.
Vakavasti puhuen toisten juhlatapoja arvostelevat ihmiset käyttäytyvät loukkaavasti. Ei kukaan koristele kotiaan sillä mielellä, että teenpä tästä nyt oikein ruman. Kaikki yrittävät parastaan ja laittavat sitä, mikä kauniilta näyttää. Voisin hyvin olla sitä mieltä, että nuo kuvassa näkyvät kaameat rojut ovat parasta, mitä tiedän ja mitä sanomista siihen kenelläkään olisi?
Toisten ihmisten pilkkaaminen on helppoa ja kun sen tekee näppärin sanakääntein, voi jopa saada hauskan ihmisen maineen. Ilkeys ei kuitenkaan ole erityisen kadehdittava ominaisuus.
Kuvan selitys löytyy joulukoristekaapista, jonka siivosin tänään. Olen säilönyt näitä kymmeniä vuosia vanhoja, nukkavieruja koristeita ja kuljettanut niitä mukanani lapsuudenkodista asti. Tänään osa näistä päätyi roskikseen kun viimein hellitin ajatuksesta, että joskus vielä tarvitsen näitä johonkin.
Enkä usko, että tyttäretkään niistä ihmeempää perintöriitaa olisivat saaneet aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti