Myrskyn jälkeen

Kävin tänään maalla katsomassa, mitä myrsky on saanut aikaan. Naapuri näki, kun käännyin kylätieltä ja pysäytti minut.

- Uskallatko mennä, hän kysyi. Ajattelin oitis, että Vanha Maatila on nyt murskana ikihonkien alla.

Niin huonosti asiat eivät sentään olleet.

Kaatuneita puita oli siellä täällä, mutta yksikään ei ollut kaatunut talon päälle. Peltikatot olivat paikoillaan, ikkunat ehjinä ja sähköä tuli. Kylästä oli ollut sähkö pois koko tapaninpäivän, kertoi naapuri.

Suurin osa kaatuneista puista oli nuoria mäntyjä. Eniten kirpaisi ikivanhan kuusen, pitämyspuun, kaatuminen. Kuusen ikä on varmaan lähempänä kahtasataa kuin sataa vuotta. Sen sijaan muutamat vanhat, isot, lahot puut, jotka mielihyvin olisivat saaneet kellahtaa kumoon, seisoivat yhä pystyssä. Komeasta pihakuusesta oli katkennut puolet.

Nonna oli mukanani ja kävimme kävelyllä metsässä. Siellä komeat männynrungot makasivat vieri vieressä kuin kaatuneet sotatantereella.

Ja tuttu metsäpolku oli vaarallinen kulkea. En tietenkään mennyt alta, niin hölmö en sentään ole. Puu kaatuu nopeammin kuin voisi kuvitella ja niihin on syytä suhtautua suurella kunnioituksella.

Ennen lähtöäni kävin vielä kastelemassa tuvan ikkunoilla talvehtivat pelargoniat. Hiiret ovat mellastaneet joka puolella ja keväällä edessäni on taas valtava siivousurakka. Loukut ovat aika turhia; niillä saa muutaman hiiren pois päiviltä, mutta hiirten suku on laaja. Myrkkyä en viitsi käyttää. Kissa olisi paras, mutta ei sitä voi yksin jättää.

Katselin rakasta taloamme ja mietin, miten me raaskimme luopua siitä. Keväällä, kun siellä on kauneinta, käymme varmasti keskusteluja eri vaihtoehdoista, joilla voisimme pitää talon ja asua siellä.

- Mutta jos laajennetaan keittiötä ja tehdään kylpyhuone eteisen komeroon...
- Jätetään tämä tähän ja rakennetaan uusi talo tuohon kallion päälle...
- Laitetaan tuo ovi tukkoon ja tehdään tuolta uusi ovi ja...

Ei ei ja ei. Siitä ei tule mitään. Joku toinen saa yrittää.

Ja vaikka meillä on ihanat naapurit enkä missään ole tuntenut olevani enempää kotona kuin tuossa vanhassa punaisessa talossa, niin eniten minua kuitenkin surettaa nyt se, näenkö siellä uudessa paikassa enää korppeja?