Armoa äideille

Isoäitityöt jatkuivat vielä tänäänkin vähän. Kävin laittamassa lapsille ruokaa, katsomassa tuoreita koulutodistuksia ja pitämässä muuten vain seuraa. Mennessäni poikkesin kauppaan ja ostin omat jouluruokani. Meillä joulupöytä ei ole koskaan "notkunut" herkkuja, mutta silti kysyin tänäänkin itseltäni, kenelle oikein olen tätä ruokaa ostamassa, kuka sen kaiken mahtaa syödä?

Vihreä, leuto joulu tuottaa kaikenlaista. En muista koskaan ennen nähneeni, että joulukuusia ja tulppaaneja olisi ollut tarjolla ulkona yhtä aikaa.

 
Tulin kotiin iltapäivällä ja jatkoin omia jouluvalmistelujani. Tyttärellä ne ovat edessä huomenna, tänään hän teki vielä täyden työpäivän. En yhtään kadehdi nuoria, työssäkäyviä  perheenäitejä, se osa on todella raskas. Tästä perspektiivistä, kun itse pääsee jo paljon helpommalla tuntuu käsittämättömältä, että joku voi jaksaa uurastaa kokopäivätyössä ja hoitaa lapset ja talouden. Ja kuitenkin naiset tekevät sitä kaiken aikaa. Sanon tahallani "naiset", sillä kyllähän naiset enimmäkseen edelleen kantavat päävastuun siitä, että lapsilla on puhtaat vaatteet, jääkaapissa ruokaa ja sukulaisten syntymäpäivät muistettu. Ei maailma niin paljon ole muuttunut, vaikka nuoret isät osallistuvatkin selvästi enemmän joihinkin asioihin.

Nuoruuteen kuuluu myös ehdottomuus, joka saa joskus tekemään hulluja asioita. Muistan hyvin joulut, kun esikoinen oli ihan pieni ja minä yritin toteuttaa täydellistä joulua kotoa perityillä opeilla. Äitini oli nimittäin erittäin ahkera ja väsymätön mitä kodin puhtaanapitoon tuli. Niinpä minäkin valmistelin joulua pesemällä ikkunat, kuuraamalla lattiat juuriharjalla, tiskaamalla jokaikisen astian jonka omistimme ja siivoamalla kaikki kaapit, tuulettamalla, pesemällä, kiillottamalla ja yrittämällä tehdä tämän kaiken mahdollisimman lähellä aattoa, jotta sitten aattona kaikki olisi varmasti puhdasta ja siistiä. Siinä sivussa ompelin lapselle uuden mekon, sillä joulun lapsen asun piti olla täydellinen.

Onnistuinko? Kyllä vaan. Joulupöydässä olin niin väsynyt, että tuskin jaksoin syödä ja mieleni teki vain itkeä.

Annetaan armoa itsellemme. Luulen, että monet asiat, joita me naiset joulun valmistuksessa(kin) vaadimme itseltämme, periytyvät ajoilta, jolloin perheissä oli palveluskuntaa ja perheistä, joissa emännän tärkein tehtävä oli valvoa, että palveluskunta hoiti hommansa. 

Tämä on muuten ensimmäinen joulu, jolloin en leivo yhtään mitään. En ole ennenkään leiponut muuta kuin torttuja ja piparkakkuja. Tein suunnilleen joka toinen vuosi piparkakut perinnekeittokirjan reseptin mukaan ja joka toinen vuosi valmistaikinasta. Näin siksi, että perinneresepti tuotti kummallisia lopputuloksia, mutta kahdessa vuodessa asia aina unohtui. Piparkakkujen tuoksu tosin olisi hyvä ja jouluinen, mutta ehkä sen saisi aikaan, jos laittaisi piparkakun mikroon vähäksi aikaa? Minulla nimittäin on niitä, sain lahjaksi.

Huomenna olisi tarkoitus siivota. Juuriharjaan en kuitenkaan aio tarttua.