Olipa onni etten oksentanut

Olin ottanut ensimmäisen kunnon tenttini vakavammin kuin tiesinkään. Vaikka nukuin pitkät ja tukevat yöunet, olin vielä aamulla ihan muissa maailmoissa ja tosi väsynyt. Lähden yleensä mielelläni jutuntekoon, mutta nyt en olisi jaksanut. Ja kun sitten istuin mukavan haastateltavani kanssa juomassa kahvia, alkoi yhtäkkiä tuntua, että taidanpa kohta oksentaa.

Onneksi olo meni nopeasti ohi. Kaikenlaista kommellusta juttumatkoilla on sattunut, mutta yrjöt pitkin pöytää on vielä kokematta.

Kommelluksista muistan aina ensimmäiseksi tämän: (ja anteeksi, jos olen jo kertonut !) olin sopinut haastattelun tunnetun tapakouluttaja Helena Valosen kanssa erääseen Turun keskustan kahvilaan. Olin autolla liikkeellä ja jouduin jättämään autoni parin korttelin päähän. En ollut myöhässä, mutta kun pääsin perille, Valonen oli jo odottamassa minua (ensimmäinen virheeni).

Pääsimme pöytään, saimme kahvit eteemme ja minä avasin laukkuni ottaakseni lehtiön ja kynän esiin. Laukussa ei kuitenkaan ollut kuin kamera ja siinä samassa muistin, että lehtiö jäi auton etupenkille. Auto oli niin kaukana, etten mitenkään voinut jättää Valosta istumaan ja odottamaan ja niinpä menin vähän nolona kysymään kahvilan kassalta, löytyisikö heiltä jotain paperia.

- Ei, ei meillä ole mitään, kassatyttö sanoi.

En saanut apua siltä suunnalta ja yhä nolompana palasin pöytään. Toimittaja, jolla ei ole paperia eikä kynää, on tosi säälittävä tapaus!

Valonen hallitsi itsensä hienosti, juuri kuten hyvien tapojen asiantuntijalta sopii odottaakin. Joku huonohermoisempi olisi jo suuttunut ja lähtenyt tiehensä.

Haastateltavani oli käynyt ostoksilla ja saanut ostoksensa paperikassiin. Tyynesti Valonen otti ostokset kassista ja sulloi ne käsilaukkuunsa, repäisi paperikassin halki ja ojensi palaset minulle.

- Kirjoita tähän, hän ehdotti.

Niin tein. Paperikassihaastattelusta tuli sittemmin ihan kelvollinen juttu ja luulen, että huumorintajuinen tapakouluttajakin sai tapauksesta vähän aineksia omaan työhönsä. Ja minä olen sen jälkeen tarkistanut aina, että mukanani on ainakin paperia.   

Lopuksi laitan pari kuvaa eilen mainostamastani Jeanne d ´Arc Living -lehdestä. Ihan vain kauneuden tähden. Ja sen, että yhdessä kuvassa on islanninhevosia.