Nuorukainen on nyt ollut asunnoton 13 kuukautta ja yöpynyt omien sanojensa mukaan tänä aikana kymmenien ihmisten luona.
Luutosella ja muilla hänen kaltaisillaan on onnea, kun jotkut muut jaksavat vielä raapia vuokrarahoja kokoon. Muuten ei vapaaehtoisillakaan asunnottomilla olisi paljon sillanaluksia kummempia vaihtoehtoja.
Toisten ihmisten hyväksikäyttö suututtaa. Suomessa on maantieteellisen sijaintimme takia lähes mahdotonta olla aidosti asunnoton. Täällä voi olla vain näennäisasunnoton siipeilijä, jonka elämäntapa kantaa yhtä pitkälle kuin kohta entisten ystävien kärsivällisyys.
Luutonen perustelee valintaansa halulla olla vapaa. Sitähän me kaikki haluamme.
"Luutonen uskoo, että ihminen on onnellinen vapaana ympäristön tukiverkosta, johon ennen oli takertunut kynsin ja hampain kiinni."
Mitä ne "kymmenet ihmiset", joiden luona asunnoton on majaillut, ovat muuta kuin tukiverkkoa?
Järjestyneessä yhteiskunnassa - jollainen Suomi ainakin toistaiseksi on - vapauden korkein aste on se, kun ihminen pystyy huolehtimaan itse itsestään. Sitä ei muuksi muuteta millään filosofisluonteisilla selityksillä.
Sinänsä kyllä arvostan pyrkimystä tulla vähällä toimeen ja kykyä iloita pienistä asioista. Mutta jos yksinkertaisuuden tavoittelua ilmennetään sanoutumalla irti kaikille yhteisistä velvollisuuksista ja turvautumalla muiden ihmisten hyväntahtoisuuteen, se on pelkkää pintaa ja teatteria.
Oikea asunnoton vie homman loppuun saakka: muun muassa Brasiliassa näin melko aidolta vaikuttavia asunnottomia. He asuivat pahvien alla jalkakäytävillä ja lastauslaitureilla. Heidän likaiset ja tummanruskeiksi paahtuneet raajansa olivat paitsi tikkulaihoja, usein myös täynnä mätiviä haavoja ja kärpäsiä.
Ehkä he kuitenkin tunsivat itsensä vapaiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti